Oma maa mansikka?
Kun marraskuun alkupuolella vielä Espanjassa ollessani varmistui, että olin onnistunut löytämään sekä työpaikan että asunnon Helsingistä, olin sanoinkuvaamattoman helpottunut. Vieläkin on vaikea kuvailla, mikä taakka putosi harteilta, kun sain asiani järjestettyä aivan järjettömän nopeasti ja niin hyvin. Olisin varmasti seonnut, jos olisin joutunut jäämään Fuengirolaan ilman keinoa palata Suomeen. Kun varhaisena maanantaiaamuna saavuttuani Suomeen istuin Helsinki-Vantaan kentällä syömässä Alepasta hakemaani eväsleipää (ja Dallas-pullaa, haha) ja kahvia hörppien, silmäilin onneni kukkuloilla ympäröivän tuloterminaalin heräämistä uuteen päivään - ja olisin voinut heittää parin kärrynpyörää silkasta onnesta - jos siis osaisin kärrynpyöriä tehdä 🤣. Taksimatkalla Lauttasaareen marraskuun lopun harmaus ei haitannut ollenkaan - kehää viilettäessämme näin jopa vilaukselta uuden työpaikkani valokyltin tulevan toimistorakennukseni seinässä, ja mahanpohjassa pari perhosta pyrähteli positiivisesta jännityksestä. Päällimmäisenä tunteena oli suunnaton kiitollisuus ja tunne siitä, että olin tehnyt oikean päätöksen palatessani Suomeen.
Mitenkäs nyt, reilut kaksi kuukautta paluun jälkeen?
Back to where I started 🧡
Sama fiilis minulla on edelleenkin, eli paluu Suomeen ei kaduta ollenkaan. Vaikkei tässä voikaan kirjaimellisesti mistään “paluumuutosta” puhua, koska olin Espanjassa vain neljä kuukautta, niin nämä ensimmäiset pari kuukautta Helsingissä ovat kyllä toisaalta olleet myös haastavia. Ei niin, että kipuilisin itse paluun kanssa - mutta joidenkin asuntoon ja työhön liittyvien asioiden suhteen on pitänyt purra hammasta. Olen varmasti aikaisemmin maininnutkin, että olen hyyyyyyvin kärsimätön ihminen….joten yritän tässä nyt vain chillailla ja suhtautua arjen haasteisiin edes hieman kärsivällisemmin. All in good time.
Juuri alkanut helmikuu on kuitenkin, luojan kiitos, tuonut minuunkin nyt jotain positiivisuuden oireita - ja pieni toivon pilkahdus tulevasta keväästä on alkanut nostaa päätään. Ehkä tuttu tunne sinullekin? 🌞 Olen myös saanut asuntoani pikkuhiljaa kalustettua, joten paikka tuntuu hieman enemmän kodilta.
Ja entäs se ikuinen kaukokaipuu; kuoliko se nyt sitten kokonaan tuon Espanjan kokemuksen myötä? No eipä tietenkään. Kokemus auttoi kirkastamaan asioita, joita nyt arvostaa Suomessa enemmän - eli kyllä se oma maa nyt on minullekin se mansikka, mitä tulee joka päiväiseen elämään….mutta mitä tulee matkusteluun, niin itse asiassa olisi juuri nyt aivan kamala hinku päästä johonkin reissuun. Mutta luonnollisestikin, koska juuri olen laittanut rahaa huonekaluihin ja kaikenlaisiin kodin tarvikkeisiin, pitänee kaikki matkustelu vielä tässä vaiheessa hyllyttää. Ehkä loppusyksyksi voisi alkaa suunnitella visiittiä johonkin päin maailmaa. Siihen saakka kuitenkin jalat maassa ja kotomaan kamaralla, pyrkimyksenä saada arki pyörimään ja muija jokseenkin rutiineihin kiinni… On nääs se salikorttikin jälleen hankittu ja tarkoituksena taas saada ruhoa liikkeelle… ja liikunnan kautta endorfiineja kroppaan ja pääkoppaan.
Ihanaa helmikuuta juuri sinulle 🧡 Kalo Mina!
