Palasin Suomeen

Näin siinä kävi; maitojunalla -tai sinivalkoisilla siivillä- matkasin Espanjasta takaisin kotiin vain neljän kuukauden Fuengirolassa asumisen jälkeen. Que? Mitä ihmettä? 🤨 Miten se uusi elämä Espanjassa? Parempi elämänlaatu? Valoisat päivät ja lämmin ilmasto? Ja ne ihanat palmupuut?!

En tiedä, miten paljon viitsin julkisessa blogissa asiaa avata - mutta sanotaan nyt vaikka näin, että oma kokemukseni Espanjassa avasi silmäni sille, miten hyvin asiat Suomessa (ainakin itselläni) ovatkaan. Vaikka tiesinkin luonnollisesti jo etukäteen, että palkkataso tulisi olemaan reippaasti pienempi, lähdin silti matkaan melko naiivisti. Ajattelin, että se lämpö ja valo kompensoisivat sitä, ettei välttämättä pysty kauheasti pistämään sukan varteen vaikkapa matkustamista (Espanjan sisällä) varten. Oma palkkani oli kuitenkin jonkin verran parempi, kuin yleisesti paikallisesti toimivilla Suomi-firmoilla. Totuus oli kuitenkin toisenlainen; mielestäni Espanjan hintataso ei sitten kuitenkaan ole niin paljoa halvempi - varsinkaan asuinkustannusten kohdalla- kuin missä luulossa olin ollut. Myönnettäköön toki, että lähdin hieman uhkarohkeasti matkaan asenteella kaikesta selvitään… vain huomatakseni paikan päällä, että eipä se nyt niin vain menekään. Fiksumpi ihminen olisi tehnyt enemmän taustatutkimusta ja myös kysellyt enemmän yksityiskohtaisia kysymyksiä työpaikkaan ja työnkuvan luonteeseen liittyen. Fiksumpi ihminen olisi myös kenties pyytänyt työnantajalta muuttoapua ja alun jeesiä asunnon kanssa; minä pistin kaikki (vähäiset) säästöni muuttoon ja vajaan kuukauden hostal-majoitukseen… ja kun sitten vuokratakuut maksettuani muutin kivaan ja nättiin vuokra-asuntooni - joka paljastui vähemmän mukavaksi asumisolojen suhteen - niin siinäpä sitten olin, ilman säästöjä ja mahdollisuutta säästää palkastani, jotta olisin mahdollisesti voinut harkita asunnon vaihtamista. Jos työpaikka olisi ollut parempi, niin olisin ehkä sinnitellyt ja alkanut tekemään suunnitelmaa B paikan päällä… mutta väsyin ja ahdistuin aivan valtavasti, kun tuntui, että sekä töissä että kotioloissa oli todella haastavaa. Ahdistus oli sitä luokkaa, että valoisasta ja lämpimästä ilmastosta huolimatta jaksoin vain peruasiat: aamulla töihin, työpäivän jälkeen kotiin.

Alussa lähdin innokkaasti vetämään kävelylenkkiä pitkin rantakatua työpäivien jälkeen; myöhemmin tämä(kin) alkoi ahdistamaan, koska ihmispaljous ja melu. Asunto oli lähellä rantaa ja rantakatua, vaikkakin sivukujalla - mutta espanjalainen rakennustekniikka ei tunne (ainakaan vanhemmissa taloissa) tiivistyksiä tai äänieristystä, joten naapureiden lisäksi sisälle kuuluivat kaikki äänet ulkoa. Tauotta siis autojen ja mopojen pärinä ja kadulla ohi kulkevien ihmisten tavallinen puheääni, puhumattakaan turistien kännikailottamisesta lähikatujen baareista ja kaduilta 😒. Erityisesti viikonloppuisin “taustaääni” kotonakin oli jatkuvasti päällä. Naapureista en jaksa edes mainita; olen tässäkin blogissa joskus valittanut suomalaisen äänieristyksen puutteita, varsinkin kun asuin 70-luvulla rakennetussa talossa….ja HAH, nyt täytyy sanoa, että tämä täti ei tuolloin tiennyt äänieristyksen puutteesta mitään. Fugen kodissani kuulin jopa vastapäisen talon asukkaan television äänen, vaikka omat ikkunani olivat kiinni ja hänellä oli parvekkeen ovi auki. Toinen vastapäisen talon asukki puhui parvekkeellaan puhelimeen englanniksi, ja kuulin selkeästi mistä hän keskusteli puhelimessa. Nähtävästi minun olisi pitänyt valita asuinpaikkani jostain vuorilta, taikka uudenkarheasta rakennuksesta….mutta palkka. Kirjaimellisesti oli liian myöhäistä itkeä jo kaatuneen maidon takia 😩.

Tiedostan täysin sen, että kun asiat alkoivat ahdistaa, enkä nähnyt enää muuta ulospääsyä kuin muutto takaisin Suomeen, niin koko Fuengirola alkoi tuntua muutenkin ikävältä paikalta. Tämä kuvaus omasta kokemuksestani ei siten tietenkään ole “oikea” kuvaus alueesta muille ihmisille. Moni suomalainen viihtyy Aurinkorannikolla loistavasti, ja toisenlaisissa olosuhteissa olisin itsekin voinut sinne jäädä. Ihastuin esimerkiksi Benalmadenaan, jossa eräs ystäväpariskunta asuu. Itselläni oli kuitenkin myös työpaikalla sen verran kestämätön tilanne, etten olisi pystynyt venymään ja odottamaan, josko olisin vaikkapa vuoden sisällä pystynyt säästämään tai lainaamaan rahaa muuttaakseni toiselle alueelle. En kuitenkaan ihastunut Costaan niin paljoa, että sinne jääminen olisi painanut vaakakupissa tarpeeksi. Työpaikan vaihtaminen olisi myös todennäköisesti tarkoittanut vielä pienempää palkkaa, joten oma ratkaisuni oli palata Suomeen.

Kun oli tehnyt päätöksen alkaa etsiä Suomesta töitä, asiat etenivätkin sitten aivan uskomattoman helposti ja nopeasti! En oikein vieläkään voi tajuta, miten hyvin kaikki meni. Voisin jopa sanoa, että tuli aivan sellainen fiilis, että kun teet elämässäsi “oikean päätöksen”, niin maailmankaikkeus tekee kaikkensa auttaakseen sinua, että asia toteutuu. Uskotko tällaiseen? Vaikea sanoa, onko tämän takana suojelusenkeleitäni tai maailmankaikkeudelta apua, mutta sain siis työpaikan pikavauhtia - ja vieläpä vakituisen työn! Minulla ei ole ollut Suomessa vakituista työsuhdetta kymmeneen vuoteen! 🙂🙏 Myös asunto järjestyi parahiksi paluupäivälleni, ja vieläpä kotisaareltani Larusta 💗.

Nyt siis olen taas ruudussa yksi; kaksi matkalaukullista vaatteita ja that’s it. Ystävältä lainassa ilmapatja ja peitto & tyyny, vähän tunnelmaa luomassa Espanjan IKEA:sta ostetut led-valot. Tästä lähden taas pienin askelin rakentamaan pesääni Helsinkiin. Sanoisinko, että suuren luokan konmaritus tuli tehtyä, mutta tiedättekö mitä? Ei minua kaduta. Kuulostaako oudolta? Ajattelen tätä niin, että noh, tulipa kokeiltua Espanjassa asuminen, josta olin haaveillut on/off jo muutaman vuoden. Tuli myös nyt vahvasti sellainen tunne, että olen vuosikausia tavallaan hukannut kaukokaipuuni kanssa haahuiluun - toisin sanoen, olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että minun kuuluu asua ulkomailla, enkä ole nähnyt ja ymmärtänyt, miten oikeasti hyvin asiani ovat Suomessa. Tämä Espanjan kokemus siis kirjaimellisesti oli minulle oppiläksy, joka avasi silmäni. Olen vilpittömästi kiitollinen ja onnellinen siitä, että onnistuin palaamaan Suomeen turvallisesti, turvalliseen tilanteeseen - olisihan hyvin voinut käydä niinkin, etten olisi löytänyt työtä tai asuntoa. Aivan jumalattoman kiitollinen ja nöyrä olen siis nyt. En usko, että enää tulen haaveilemaan ulkomaille muutosta. Vakituinen työ mahdollistaa kuitenkin nyt sen, että pystyn suunnittelemaan tulevaisuuttani paremmin - joka ulkomaiden suhteen tarkoittaa siis sitä, että aivan tyytyväisenä asustan kotimaassa….ja sijoitan säästöjäni tulevina vuosina kivoihin lomamatkoihin muuttohaaveiden sijaan 💯.