Helpottuneena (liikunnallista) kevättä kohti!

Kuluneella viikolla työnantajani sai muutosneuvottelut päätökseen, ja ilokseni voin huokaista helpotuksesta; työpaikkani säilyi ❤️. Täytyy sanoa, että kuusi viikkoa niin sanotusti löysässä hirressä oli yllättävän kuormittavaa. Siinä ajassa ehtii käydä läpi monenlaista skenaariota, välillä varmana siitä, että kaikki päättyy hyvin…ja toisinaan vakuuttuneena siitä, että huonosti tässä taitaa käydä. Omasta onnellisesta lopputuloksesta on myös jokseenkin vaikea täysin iloita, kun kaikilla ei ollut yhtä hyvä tuuri 😪. Olin koko viikon jotenkin aivan oudossa mielentilassa ja lopulta, kun keskiviikkona tilanne selvisi, olin torstaina ja perjantaina äärettömän väsynyt fyysisestikin! Viime yönä nukuin kelloni mukaan melkein puolitoista tuntia syvää unta ja tänään onkin jo pirteämpi olo; juoksulenkki meni hyvin masentavasta säästä huolimatta ja on paljon kevyempi olo muutenkin. Elämä voi jatkua.

Muutosneuvotteluiden vuoksihan peruin tähän maaliskuulle suunnitellun Madeiran matkan, enkä tuon reissun tilalle ole varmaankaan ennen kesää uutta matkaa varaamassa. Kesällä toki on suunnitelmissa matkustaa Italiaan viikoksi; haaveena olisi ehtiä käymään sekä Como-järvellä, että Milanossa. Kunhan töissä saamme kesälomien ajankohdat sovittua, voin lyödä matkavaraukset lukkoon. Töiden nyt jatkuessa minulla on kesällä pitkästä aikaa täysi kesäloma ja aionkin pitää kaikki neljä viikkoa kerralla! Italian matkan lisäksi siis hyvin kyllä ehtisi käydä jonkun toisenkin reissun; rantalomia en tälle kesälle oikein kaipaa, mutta minua kiinnostaisi mm. Alicante, Valencia, Lontoo tai New York pitkästä aikaa…tai vaikka Pariisi ensimmäistä kertaa.

Sitä ennen kuitenkin on vielä yksi elämänmuutos jälleen edessä…. kehtaankohan tätä edes kertoa, iiik 🙈 Myönnettäköön, että tämä on jo low key insane, mutta jep - muutan nyt sitten kuitenkin takaisin Lauttasaareen täältä Espoosta. Vaikka kuinka suunnittelin, että asun tässä Painiityssä ainakin läpi kesän, niin pakko on pyörtää nuo sanani. Uskon, että olisin muuten sinnitellytkin, ellei seinänaapurin koira olisi vaikuttanut asiaan… Naapurilla on siis koira, joka yksin ollessaan haukkuu erotuskaansa; esimerkiksi tänään (lauantai) heräsin haukkumiseen kahdeksan maissa aamulla, ja tätä tapahtuu useimpina lauantaina. Arkisin, kun teen kotona töitä, koira haukkuu 1-2 tuntia kerrallaan, pitää vähän paussia ja jatkaa taas. Ei onneksi hauku koko kahdeksaa tuntia ja öisin on hiljaa - eli kun omistajat ovat paikalla, koiralla on kaikki hyvin. Juttelin asiasta isännöitsijän kanssa laitettuani naapurin postiluukusta joskus marraskuussa erittäin ystävällisen lapun, jossa erityisesti yritin tuoda esille huoleni koiran hyvinvoinnista ja sen, että ehkeivät he edes tiedä, että koira haukkuu heidän poissa ollessaan. Isännöitsijä on ollut yhteydessä koiran omistajiin, mutta hänen mukaansa asukkaat “kiistävät” koiran haukkumisen. Siinä ei auttanut edes se, että äänitin haukkumista useina päivinä puhelimellani ja otin jopa (äänellisen) videon rappukäytävästä varmistaakseni, että kyseessä on juuri tuo asunto. Minun olisi isännöitsijän mukaan pitänyt alkaa keräämään muilta asukkailta nimiä listaan, jotta asiassa voisi antaa varoituksen. Tuossa kohtaa päätin, että elämässä on ollut aivan tarpeeksi kuormitusta ilman naapuridraamaa - ja niinpä tämä Painiitty oli nyt tässä. Säälittää kyllä tuo koiraparka, sillä ilmiselvästi omistajat vähät välittävät lemmikkinsä hädästä. Minä sen sijaan löysin kivan asunnon Larun rantamaisemista ja onnekseni vuokrakaan ei ole aivan tähtitieteellinen. Ai miten niin sarjamuuttaja? 🤣 Kirjoittelen “kotiinpaluusta” varmaan pääsiäisen aikaan enemmän; maltan tuskin odottaa, että pääsen takaisin. Pakko se on myöntää, että tällaisen autottoman ja itsekseen asuvan muikelon elämänlaatu on huomattavasti parempaa, kun on lähipalvelut vieressä ja meri tuomassa voimaa 💙-

Otsikossa vilahti myös sana liikunnallinen. Voiko se olla tottakaan?? 😅 Kyllä vain, olen tässä alkuvuoden aikana ilokseni hieman alkanut reippailemaan! Säikähdin tuolloin loppuvuodesta sitä tinnitus- ja huimausoireilua ja ensimmäinen asia, jonka tein, oli suolan karsiminen ruoasta. Kun teen itse ruokaa, en käytä ollenkaan suolaa, mutta syön kyllä työpaikkaruokalassa pari kertaa viikossa mitä nyt tarjolla onkaan. Jätin myös ylenmääräisen sokerilla herkuttelun vähemmälle ja lisäsin kävelylenkkien määrää, sekä joskus helmikuun puolivälissä aloittelin varovaisesti taas juoksemista (juoksu/kävely-tekniikkaa hyväksi käyttäen näin alkuun). Kollegan suosituksesta kävin myös osteopaatilla ja suureksi yllätyksekseni huimaus ja siihen liittynyt pahoinvointi hävisivät heti ensimmäisen käsittelyn jälkeen 💜. Sittemmin olen käynyt saman osteopaatin hoidossa vielä kahdesti, sekä myös hierojalla. Kun olo on alkanut parantumaan, olen luonnollisesti myös motivoitunut pitämään itsestäni parempaa huolta. Alkavalla keväällä on myös varmasti sormensa pelissä; miten ihanaa onkaan juosta ulkona, kun iso osa pyöräteistä alkaa olla jo sulana! Tästä kaikesta innostuneena päätin myös juuri alkaa Instagramissa jakamaan tätä keski-ikäisen naisen about tuhannetta yritystä palata liikunnallisempaan elämään. Jos kiinnostaa yhtään, että miten käy, niin ota seurantaan @50Sixty_Fitness.

Harmaasta ja sateisesta lauantaista huolimatta siis täällä hyvä fiilis. Samaa toivon sinulle 🪷.