Vain elämää

Hämmästyin suuresti, kun juuri nyt blogiini kirjautuessani tajusin, etten ole kirjoitellut mitään sitten maaliskuun! Aika tehdä korjausliike, methinks 🤭

Mitä on tapahtunut elämässäni maaliskuun jälkeen? Edellisessä kirjoituksessani kerroinkin, että olin tehnyt päätöksen muuttaa Espoosta takaisin Lauttasaareen. Täällä sitä nyt ollaan siis taas asuttu ihanassa Larussa vähän yli kaksi kuukautta, eikä ole kaduttanut muuttopäätös hetkeäkään. Asuinkustannukset ovat toki nykyisessä asunnossani pari sataa euroa isommat kuukaudessa, kuin Painiityssä asuessani…mutta pakko myöntää, että elämänlaatu on sata kertaa parempi ja tällä on hyvinvointiini iso vaikutus.

Asun paikassa, jossa jälleen meri on kirjaimellisesti nurkan takana; jos ikkunani ja parvekkeeni olisivat talon toisella sivulla, niin minulla olisi merinäköala….mutta olen aivan tyytyväinen myös siihen, että parveke on etelä-länsisuunnalle; asunto on valoisa ja saan nauttia sekä päivä- että ilta-auringosta parvekkeellani. Saaren lenkkipolut lähtevät lähes kotiovelta ja kaikki palvelut ovat vieressä. Ja vaikka työmatka Pitäjänmäkeen on nyt taas kilometreissä lähes nelinkertainen edellisen asunnon sijaintiin verrattuna, on matkanteko kuitenkin minusta paljon sujuvampaa täältä. Se voi kuulostaa hassulta, sillä Painiitystä kuitenkin pääsi aamuisin suhteellisen helposti bussi-junayhdistelmällä töihin joskus jopa 20 minuutissa, mikäli julkisen liikenteen aikataulut osuivat täydellisesti kohdalleen…..mutta sitten taas kotimatkalla usein jouduin odottelemaan Sellon lähipysäkillä bussia jopa 40-50 minuuttia. En tiedä, että toimiiko julkinen liikenne siellä näin kesäisin/sulana aikana paremmin, mutta viime talvi oli kyllä turhauttava kokemus Espoon puolella, kun bussivuoroja jäi jatkuvasti tulematta sään takia. Jostain syystä Lauttasaaresta kulkiessa ei ole osunut kohdalleni näitä ongelmia vuosien mittaan. Nyt on toki rautatieaseman metroasema kiinni syksyyn asti remontin vuoksi, mutta pääsen onneksi toimistopäivinä alle 10 minuutissa bussilla Kamppiin, josta kävelen junalle myös alle 10 minuutissa. Kaiken kaikkiaan voin siis sanoa, että muuttoja ei ole lähiaikoina suunnitteilla 😂

Ja mitäpä muuta kuuluu? Kuten tämän kirjoituksen otsikkokin kertoo, niin eipä mitään ihmeellistä….vain elämää. Joskus tämä voi olla kuitenkin ihan ok, vai mitä? Kevät oli tosi raskas töissä, sillä maalis-huhtikuulla ollut (ahtaajien) lakko vaikutti isosti omaan työhöni. Vasta ihan pari-kolme viikkoa on nyt alkanut olla se tunne, että työkuorma on tasoittunut ja pystyy keskittymään töihin ilman, että painaa jatkuvasti sata lasissa ja painii jatkuvien muutosten sekamelskassa. Olen onneksi jaksanut liikkua koko kevään ajan; kävely, juokseminen ja kuntosali ovat joka viikko menossa mukana - tosin vielä on parantamisen varaa ja pitäisikin nyt viimeistään alkaa lisäämään kierroksia, sillä kesäloma ja Italian matka lähestyvät uhkaavasti 🇮🇹 ✈️.

Lomani (neljä viikkoa) alkaa vasta heinäkuun loppupuolella, joten ihan muutama viikko tässä täytyy kärvistellä vielä….. mutta tosiaan, matka on varattu ja tapaamme amerikkalaisen ystävättäreni kanssa Milano Malpensan lentokentällä, josta suuntaamme junalla ensin kolmeksi päiväksi Como-järvelle. Comosta (majoitumme Comon kaupungissa) siirrymme sitten matkan loppuajaksi -myös kolme täyttä päivää- Milanoon. Odotan kyllä tätä matkaa niin paljon! Vaikka olenkin teini-ikäisenä käynyt eteläisen Sveitsin matkoilla ihan Italian rajalla, niin itse saapasmaahan en jostain syystä ole vielä tähän ikään mennessä reissannut 🙈. Erityisesti Como-järven maisemat ovat olleet haaveena pitkään; Lago Maggioren kokeneena Sveitsin puolella voin vain kuvitella, että vähintäänkin yhtä hienot maisemat on tiedossa.

En ole varma, onko muita reissuja mahdollisuutta tehdä tänä kesänä ulkomaille. Otin viidennen lomaviikon lomarahojen sijaan vielä säästöön, mutta ajattelin pitää tuon viikon lomaa vasta loppuvuodesta, miten nyt onnistuukaan töiden puolesta. Jos kesällä sattuu silmiin halpoja lentoja, niin voisin kyllä käydä esimerkiksi Bergenissä tai Pariisissa sellaset ehkä neljän päivän reissut. Toisaalta, voisi olla kiva käydä jossain kotimaan matkallakin, Koli tai joku vastaava kiinnostaisi.

On se vain niin ihanaa, että on kesä ja lomat tulossa - tai ehkä jo meneilläänkin - eikö vain? Suomen kesä on kyllä parasta maailmassa!☀️🌸 Ihanaa kesää ja kesälomaa sinulle 🩷