Kaksi vuotta kohdunpoistosta

Ehkä outoa, mutta minusta tuntuu kuin tuosta kohdun- ja munasarjojen poistosta olisi kulunut jo monta vuotta! Eilen kuitenkin tuli kuluneeksi päivälleen kaksi vuotta siitä, kun tokkuraisena heräilin Naistenklinikalla nukutuksesta leikkauksen jälkeen - ja aloitin elämäni ilman kohtua, munasarjoja ja näin ollen myös ilman luonnollista hormonitoimintaa. Tämä postaus jäänee viimeiseksi päivitykseksi aiheesta, ellei sitten tule jotain yllättävää eteen vielä tulevaisuudessa - tai vaikkapa lisäkysymyksiä sieltä lukijoiden puolelta.

Edellisen, yksivuotispostauksen jälkeen, ei ole oikeastaan paljoakaan tapahtunut tällä saralla. Loppuvuodesta oli tosin parin viikon jakso, jolloin kävin useamman kerran lääkärissä ja labrassa veri- ja virtsakokeissa. Minulla ei ole koskaan ollut virtsatulehdusta, ja tuolloin ilmaantui yhtäkkiä oireita, joiden ajattelin mahdollisesti liittyvän johonkin tällaiseen tulehdukseen; lievää kipua pissatessa ja muutenkin outoa kivun tunnetta ajoittain tuolla alueella. Virtsakokeen ensimmäinen tulos näytti ns. verivirtsaa eli punasoluja siellä missä niitä ei pitäisi olla. Toinen koe oli puhdas, kolmannessa taas näkyi bakteereja - mutta lääkäri tuli siihen tulokseen, että se oli vain kotitestin aiheuttamaa kontaminaatiota. Minulle tehtiin myös pari sisätutkimusta ja päällisin puolin paineltiin alavatsaa, mutta mitään epänormaalia ei kuulemma tuntunut, eikä painelu sattunut. Verikokeissa näkyi valkosolujen määrä pudonneen normaalin alapuolelle, mutta lisätesteissä ei lääkärin mukaan ollut mitään hälyttävää - ja myöhemmin uudet verikokeet näyttivätkin valkosolumäärän taas normaaliksi. Diagnoosi: ei syytä huoleen, kaikki normaalia. Lääkäri kertoi sen taas, mistä taisinkin jo aikaisemmin mainita, että leikkauksen jälkeen voi tuonne sisuskaluihin “kasvaa” jotain kiinnikkeitä, jotka kai joskus sitten voivat aiheuttaa nipistelyä ja ohimenevää lievää kipuilua. Olisin itse mieluusti lähtenyt vaikka ultraan tai kuvauksiin, joilla olisi voitu varmistaa ettei vaikkapa virtsarakossa ole mitään häikkää - tai ihan vaikka saadakseni vahvistuksen noille “kiinnikkeille”. Lääkäri ei kuitenkaan kokenut tätä tarpeelliseksi, joten en jaksanut alkaa asiasta vääntämään. Sittemmin tuo oireilu loppuikin.

Tämän vuoden puolella ei ole mitään jatkuvia kipuja ollutkaan. Ajoittain kyllä tulee vielä kummallisia pistoja, vihlaisuja tai vain outoja tuntemuksia, mutta ne ovat onneksi aivan kirjaimellisesti hetkellisiä ja häviävät sitten taas viikoiksi, jopa kuukausiksi. Viimeksi muutama viikko sitten kävelylenkillä ollessani muljaisi todella ikävästi sinne jonnekin “kukkaron pohjaan”, jopa niin, että jos se kipu olisi kestänyt yhtään kauemmin niin olisin todennäköisesti joutunut keskeyttämään lenkkini. Siinä sitten vain vähän hidastin tahtia ja hengittelin syvään, ja hetken kuluttua kipu olikin tiessään. Nyt kun olen taas pikkuhiljaa aloitellut juoksemista, niin seuraan tietysti vähän sydän sykkyrälläni, että tuleeko mitään tuntemuksia….mutta so far, so good.

Entäs sitten libido? Jos munasarjat poistetaan, ja oma hormonitoiminta loppuu, niin moni varmasti miettii miten käy halujen. Itsehän aloin käyttämään heti leikkauksen jälkeen estrogeenigeeliä, ja käytän sitä edelleen - joten geelin turvin itselläni on tasainen “hormonituotanto” päällä keskeytyksettä. Koska en ole parisuhteessa, niin en pysty kommentoimaan sitä, että miten seksi sujuu leikkauksen jälkeen - sen voin kommentoida, että ainakaan aikaisemmin kuivat silmäni eivät enää leikkauksen ja nykyisen geelin käytön myötä ole kuivat :) Toki sen voin kertoa, että orgasmikyky on ennallaan ja orgasmien voimakkuus ei ole sekään muuttunut kohdallani. Nämä lienevät kuitenkin aika yksilöllisiä asioita.

Itselleni ehkä tärkein asia nykyään on se, että mielialat ovat tasaiset eikä enää ole sitä PMDD:n aiheuttamaa kauheaa toivottomuuden tunnetta ja mielialojen heittelyä kierron eri vaiheiden armoilla. Meillä kaikilla on ollut haasteelliset puolitoista vuotta Covidin takia, ja muita elämän estejuoksun hyppyjä on tietysti jatkuvasti meneillään - joten en voi sanoa, että olisin näille asioille immuuni ja pystyisin hymyssä suin päivästä toiseen elämään. Mutta kuitenkin, jos olisin nämä pari vuotta joutunut tämän kaiken lisäksi raahaamaan mukanani sitä PMDD:n aiheuttamaa todella raskasta hormonimyrskyä, niin en oikeasti tiedä, että olisinko tässä enää tänä päivänä.

Kaikki hyvin täällä siis, muutamaa lisäkiloa lukuunottamatta! Painohan minulla putosi miltei itsestään leikkausta seuranneen puolen vuoden aikana noin 6-7 kiloa, kun tunnesyöminen jäi mielialojen tasaannuttua pois. Nyt olen ottanut vähän takapakkia tunnesyömisen suhteen, mutta tämä ei liity mielialojen heittelyyn, vaan kyvyttömyyteeni käsitellä vaikeita asioita elämässäni - olen työasioiden vuoksi ja todennäköisesti myös vielä eroakin kipuillessani alkuvuoden antanut mässäilylle valtaa….tuloksena noin viisi kiloa lisää. Kuten pari postausta taaksepäin mainitsinkin, niin nyt tämäkin on työn alla ja toivon mukaan saan nämä kilot pois vuoden loppuun mennessä.

Toivotan tsemppiä jokaiselle, joka mahdollisesti on menossa leikkaukseen tai on siitä ehkä juuri toipumassa, ja näitä pohtiessaan löysi tiensä tähän blogiin - ja kaikille muutenkin hyvää alkanutta viikkoa!