Vuosi kohdunpoistosta

Leikkauksen vuosipäivä itse asiassa tuli ja meni jo reilu kuukausi sitten, mutta nyt vasta herään tilannetta päivittämään! Aikaisemmat aiheeseen liittyvät postaukset löytyvät täältä, täältä, täältä ja täältä, alkaen leikkausta edeltäneestä tilanteesta ja jatkuen pariin toipumisajan postaukseen, sekä puolivuotispäivitykseen.

Elokuun 8. päivänä 2019 siis kävin Naistenklinikalla kohdunpoistossa, ja samassa leikkauksessa poistettiin myös munasarjat. Munasarjojen poistohan lopettaa heti oman hormonituotannon, joten olen heti leikkausta seuraavasta päivästä lähtien käyttänyt estrogeenia geelimuodossa (Estrogel Estradiol), eli iltaisin suihkun jälkeen levitän 1-2 painallusta geeliä jompaan kumpaan reiteen. Aloitin heti sumeilematta kahdella painalluksella, eli ns. maksimimäärällä; en osaa oikein sanoa, onko mitään eroa yhden tai kahden painalluksen taktiikalla - joten vähensin sitten puoleentoista painallukseen. Minulla ei ole varsinaisesti kuumia aaltoja tällä hetkellä (nehän olivat osoittaneet alkamisen merkkejä ennen leikkausta, ikää minulla on 52 vuotta), mutta tässä kesän ja syksyn aikana olen huomannut saavani satunnaisia hikoilukohtauksia kahvikupposen jälkimaininkeina kotioloissa. Tapanani on juoda jättikuppi kahvia aamupalan kanssa, joskus myös iltapäivällä - ehkä tuo annos on liian iso, heh. Muuten estrogeeni on auttanut esim. silmien kuivuuden kanssa ja ihokin on jotenkin rauhoittunut; enää ei tule näppyjä missään vaiheessa kuukautta. Mieliala on edelleen (thank god) tasaisempi kuin ennen leikkausta, jolloin kärsin pahoista PMDD-oireista ja vajosin synkkyyteen vähän väliä. Erityisesti nyt, kun koko vuosi on ollut vaikea (korona, parisuhteen loppuminen, työttömyys, taloudellinen ahdinko), niin mietinkin, että mitenhän olisin ylipäätään selvinnyt tästä kaikesta jos olisin yhä hormoniheittelyjen armoilla? Pelottava ajatus. Kuukautisten poissaolo on tietysti myös aivan mahtava juttu; koko vuoden aikana ei ole ollut tipan tippaa mitään vuotoa - olen todella kiitollinen että menkat loppuivat kuin seinään hetimmiten leikkauksen jälkeen :)

Edellisessä kohdunpoistopostauksessani pohdin sitä, että menisinkö jälkitarkastukseen tuolloisen työpaikan terveyshuollon kautta; Naistenklinikallahan ei ole tarjolla varsinaista jälkitarkastusta kohdunpoiston jälkeen. Vain jos sinulle tulee ongelmia, pääset uudemman kerran vastaanotolle tai päivystykseen. Itse sitten päädyin käymään Terveystalon gynellä, olisikohan ollut maalis-huhtikuuta. Lääkäri teki sisätutkimuksen tavalliseen tapaan, sekä myös tsekkasi sisuskaluja ultralla. Kaikki oli ok; haava emättimen pohjassa oli parantunut eikä sinne ollut muodostunut yhtään arpikudosta. Ultra näytti, että suoli ja virtsarakko näyttivät normaalilta - lääkärin mainitsi virtsarakon olevan “mukavan sileä”, ja kertoi, että koska kohtu ja munasarjat on kuitenkin poistettu kropasta, muut tuon alueen sisäelimet joutuvat jossain määrin etsimään ns. uuden paikan/asennon. Tässä yhteydessä ei ole kuulemma epätavallista, että mm. virtsarakko jotenkin saattaa aiheuttaa outoa fiilistä tai jopa ongelmia. Mainitsinkin aikasemmin, että vaikkei mitään ongelmia ole ollut, niin veskissä käynti tuntui jotenkin erilaiselta leikkauksen jälkeen. Olen tuohon tunteeseen jo tottunut, mutta jep, jokin siellä sisuskaluissa todennäköisesti muokkautui vähän uuteen asentoon.

Onko ollut mitään ongelmia? Ei varsinaisesti. Sanon ‘varsinaisesti’, koska olen vähän tällainen ‘oirefriikki’ joskus…eli jos tulee mitään hetkittäistäkään outoa tunnetta, niin alan ehkä liikaa tarkkailemaan näitä tuntemuksia ja sitten päässäni kehittelemään jotain kauhuskenaariota tyyliin “apua, nyt on varmaankin peräsuoli tunkemassa emättimen kautta ulos” :) Minullahan oli jo ennen leikkausta vähän epäilyksiä siitä, että uskallanko jatkaa juoksuharrastustani enää; ei siksi, että olisi missään suositeltu juoksemisen lopettamista tällaisen leikkauksen jälkeen, mutta siksi, että itse olen jostain syystä fiksautunut pelkoon laskeumista. Ihan jo ikääntyessä voi tällaista tapahtua, harrastaapa juoksua tai ei; myös synnytykset lisäävät laskeuman mahdollisuutta, kuin myös heikot lantionpohjan lihakset. Juokseminen ei varmastikaan varsinaisesti auta, jos laskeuma on tullakseen - mutta siinäpä se; eihän sitä voi koskaan tietää ja olisi kai hulluutta lopettaa juokseminen vain kaiken varalta. Noh, ajoittain sitten olen ollut tuntevinani jotain outouksia varsinkin pidemmän lenkin jälkeen; olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että näitä tuntemuksia todennäköisesti jatkuu pitkäänkin. Kyse ei varsinaisesti ole kivusta; päivä, pari saattaa olla ehkä alavatsa vähän herkkänä tai joitain vihlaisuja tuntua…mutta ne menevät aina ohi, ja kuten mainitsin tuossa edellä, niin mitään vuotoja ei ole myöskään ollut koko aikana. Luulisin niin, että jos joku sauma olisi jostain ratkennut tai suolen pätkä alkaisi tunkea jostain väärästä raosta ulos, niin jotain eritteitä tulisi näkyville tuossa tilanteessa :) Jatkan siis liikkumista edelleen, ja käyn sitten tarpeen mukaan vielä toisessa jälkitarkastuksessa jossain vaiheessa mikäli alkaa tuntua siltä, että oman mielenrauhan vuoksi sellaisen vielä tarvitsen.

Ihan hyvin on siis tämä leikkauksen jälkeinen vuosi mennyt toipumisen osalta. Ai niin, ja ne kilotkin jotka lähtivät leikkauksen jälkeen, ovat pysyneet poissa; laihduin siis 6-7 kiloa. Kroppa on juuri nyt kyllä löysempi ja mielestäni reisiin on tullut vähän enemmän selluliittia - mutta tämä johtuu varmasti suurimmaksi osaksi siitä etten ole säännöllisesti treenannut salilla pitkään aikaan. Kunhan tästä saan taas salitreenit vauhtiin, niin pystyn sitten paremmin sanomaan, että miten on käynyt yleisesti ottaen lihasmassan….siis että onko sitä nyt vaikeampi saada lisättyä ja auttaako tuo estrogeeni siinä mielessä.

Tässäpä tämä päivitys tällä kertaa; jos joku on menossa leikkaukseen tai haluaa muuten vain kysellä lisää, niin vastailen ihan mielelläni. Mukavaa loppuviikkoa!