Keskikesän tunnelmia

Cheers kesälle!

Juhannus ei ole ollut minulle pitkiin aikoihin muuta kuin pitkä viikonloppu, melko lailla samalla tavalla kuin muutkin juhlapyhät elämässäni. Tänä vuonna olen erityisen kiitollinen yhdestä ylimääräisestä vapaapäivästä, sillä voimavarat työasioiden saralla ovat olleet koetuksella koko vuoden ja ovat sitä edelleen. No, oikeastaan nuo voimavarat ovat olleet koetuksella viimeiset viisi vuotta, ellei kauemminkin, mutta siis: juhannus on tänä vuonna tarpeellinen minibreikki kaikessa lyhykäisyydessäänkin, eikä minulla ole pahemmin FOMO-fiiliksiä :) Pakko toki myöntää, että ehkä hiukan kirpaisee kun vilkaisee sosiaalista mediaa ja sitä, kuinka “kaikilla” on mieletön juhannus meneillään ystävien ja sukulaisten kanssa…mutta tästähän voi syyttää vain itseään, sillä mikäs pakko se on mennä kuikuilemaan someen. Lisäksi täytyy muistuttaa itseään siitä, että “kaikilla” ei todellakaan ole ystäviä ja sukulaisia ympärillä juhannuksena, eli some ei oikeasti ole se absoluuttinen totuus tässäkään asiassa.

En minäkään onneksi aivan yksin maailmassa ole; elämän varrelta on tarttunut mukaan muutama ystävä joiden kanssa yhteys säilyy vaikkei säännöllisesti kasvotusten nähtäisikään. Eilen yksi näistä ihmisistä ehdotti pientä kävelyä Kaivarissa, ja pistäydyimme myös hetken istumassa Cafe Ursulassa yksillä drinksuilla. Sää suosi, ja kesäinen Helsinki näytti parastaan. Muitakin kaupunkilaisia oli liikkeellä juhannusaattona, ja ilmassa oli jotenkin keski-eurooppalainen tunnelma.

Ikuisen kesän fani kun olen, ja sen joskus kokeneena kun Floridassa muutaman vuoden asuin, tuo unelma elää sydämessäni yhä vain. Tänä vuonna mieli on kuitenkin työasioiden vuoksi niin maassa, että puolileikilläni sanoin ystävällenikin eilen, että olisipa jo marraskuu! En todellakaan rakasta marraskuuta, mutta minulle tyypillisesti en osaa elää hetkessä kun on vaikeaa, vaan ajatukset siirtyvät jo tulevaisuuteen ja haluaisin epätoivoisesti olla helpommassa tilanteessa. Tämä on tietysti silkkaa hulluutta, varsinkin kaltaiselleni kesäihmiselle: Suomen suvi on lyhyt, ja joka vuosi sitä odottaa kuin kuuta nousevaa! Pitäisi nauttia näistä aurinkoisista kesäpäivistä, pitäisi kerätä voimia pitkän talven varalle, maata vaikka tuolla kalliolla meren loisketta kuunnellen ja ulkoilmaa haistellen…. mutta ei, sen sijaan nytkin istun tässä sohvalla läppärin seurassa alkuiltapäivästä, ja odotan jo iltaa, kesäkuun loppua, elokuun alkua…jotain, mikä veisi minut pois tästä ahdistuksesta, johonkin parempaan paikkaan.

Toisaalta, aivoni raksuttavat kuumeisesti “uutta suunnitelmaa”, keinoa jolla voisin viimeinkin muuttaa elämäni suuntaa ja elämänlaatua, ehkä myös asuinmaan vaihtoa. Covidin myötä menetin epäsuorasti tulevaisuuteeni liittyvät suunnitelmat kaukosuhteen kariutuessa, ja vaikka olenkin aikamoisen vahva ihminen, niin tuo menetys yhdessä työelämän Covidiin liittyvien haasteiden kanssa on ikäänkuin tuonut minut lähtöruutuun 53 vuoden iässä - niinkuin pari postausta taaksepäin kirjoittelinkin jo. Ahdistuksen takana jossain onneksi kuitenkin heräilee jo toivo, ja uudet suuntaviivat alkavat muodostua mielessä. Jostain se voima aina vain uudelleen kumpuaa ja nousee pintaan, joten vaikka mennyt puolivuotinen on ehkä ollut vaikeimpia ajanjaksoja elämässäni pitkiin, pitkiin aikoihin, ja vielä tulee itkettyä silkasta epätoivosta lähes viikon jokaisena päivänä….niin kuitenkin kykenen vetämään ajatukseni sitten positiivisimmille raiteille, ja alan funtsimaan plääniä, joka voisi viedä elämäni ja jaksamiseni paremmille urille. Mainittakoon, että apunani on esimerkiksi Maaret Kallion kirja Voimana Toivo, jossa on aivan loistavia oivalluksia ja ohjeita. Kävin myös tutustumiskäynnillä psykologin luona; näistä molemmista aiheista ajattelin tehdä oman postauksen - mutta tässä nyt vain maininta kun näitä juhannusmietteitäni kertoilen :)

Ja ehkäpä nyt vetäisen lenkkarit jalkaan ja lähden hikiselle kävelylenkille tuonne helteeseen. Mukavaa juhannuksen aikaa sinulle!