Onnellinen lauantaisin

Käyn hereillä maailman vielä ollessa hiljainen, ja vilkaisen kellonajan puhelimestani: se on 6:17. Menee hetki kun aivot raksuttavat ajatuksensa selkeiksi, ja muistuu mieleen että tänään on lauantai. Mikä ihana fiilis! Laitan puhelimen syrjään, käännän kylkeäni ja huokaisen pitkän, helpottuneen huokaisun. Rauhallinen onnen tunne valtaa kehon, ja annan itseni vaipua vielä uneen pariksi tunniksi. Vaikka sittemmin heräänkin siihen, että joku naapuri imuroi ja laminaattilattiaan raapiva imuri tuntuu tulevan rakenteista läpi, makaan hetken sängyssäni ja hengittelen rauhallisesti. Hymykin löytää suupieliin…lauantai on viikon paras päivä!

Yllä näkyvien kuvien mukaisesti viikonloppuun kuuluu tätä nykyä parvekkeella oleilua (kukat vielä puuttuvat!), ulkoilua ulkoilun perään (ihanaa kun säät sattuvat kohdilleen juuri viikonlopuksi!) ja tietysti vähän (tai paljon) herkuttelua!

Lauantaisin -ja viikonloppuisin yleensäkin- olen useimmiten omissa oloissani, mutta se ei haittaa, ainakaan usein. Näiden yhdeksän Lauttasaaressa asutun vuoden aikana olen saanut aivan mielettömästi voimaa ja rauhaa tästä ympärilläni olevasta luonnosta; meri on tavattoman tärkeä elementti minulle, kuten myös nuo pienet metsäalueet joita tässä saaressa on. Menneisiin vuosiin on mahtunut kaikenlaista haastetta, mutta kummasti sitä vain saa voimaa ja toivoa jo pelkästään luonnosta…ja tällaisista aurinkoisista viikonlopuista kesän kynnyksellä! Erityisesti jos sattuu lenkille sellaiseen aikaan, ettei 90% koko saaren väestöstä ole samalla lenkkipolulla, niin se, että on ympärillä vain luonnon äänet -aaltojen loiske, lehtien havina- on äärettömän lohdullista ja luo itselleni jonkinlaisen turvallisuuden tunteen. Olen tosi kiitollinen tästä, sillä niin hullulta kuin se voi ehkä kuulostaakin, niin tämä “luonnon turvaverkko” jollain tapaa korvaa minulle sen puuttuvan ihmisturvaverkon.

Niin paljon kuin viikonlopuista nautinkin, enkä voisi kuvitella parempaa päivää kuin lauantai, niin minua on vuosi vuodelta alkanut enemmän ja enemmän vaivata se, miten iso kontrasti on omalla kohdallani tämä ns. onnellisuuden ja rauhallisuuden tunne viikonpäivien ja viikonlopun välillä. Tiedätkö tunteen? Oikeastaan rauhattomuus alkaa hiipimään joskus mieleen ja kehoon niinkin varhain kuin jo myöhään lauantai-iltana, kun tietää että aamulla on jo sunnuntai ja ihan pian maanantaiaamu. Ehkä juuri nyt tämä korostuu siksikin, kun olen vasta vajaan kuukauden ollut uudessa työssä; keskivertoihmisellä menee kuulemma kolmisen kuukautta siihen, että uusi työpaikka tuntuu ns. rutiinilta ja hommaa ei enää niin jännitä. Omalla kohdallanihan tämä on viiden kuukauden sisällä jo toinen kerta uudessa työssä, ja myös toinen kerta kun opettelen uuden työn kotikonttorilta käsin. Olen toki tämän prosessin -miinus perehdytys ja työskentely etänä- käynyt läpi useamman kerran viimeisen kymmenen vuoden kuluessa…mutta tänä vuonna tuntuu, että pää ja keho eivät ehkä enää olekaan niin “tyytyväisiä” tämän saman kuvion toistamiseen. On alkanut korostumaan se tunne, että kaipaan jo jotain pysyvää, etten enää välttämättä jaksa näitä muutoksia. Kenties tällä Covid-kaudellakin on näppinsä pelissä, kenties yksinkertaisesti olen toistanut samaa kaavaa jo liian kauan. Linkkasin edellisen blogini tuonne About-sivulleni, ja siinä samalla lukaisin muutaman postauksen itse sieltä blogista, jota kirjoitin vuosien 2014 ja 2018 välillä. Ja eihän sitä voinut olla huomaamatta, että minulla tosiaan on tässä elämässä ollut jo pidemmän aikaa sama kaava; uusia alkuja, jäähyväisiä, suunnitelmia, uusia alkuja, loppuja…ja taas suunnitelmia, hah! Suurin osa suunnitelmistani jää toteutumatta, mutta kaipa sitä täytyy olla tyytyväinen siihen, että vielä jaksaa suunnitella. Ja onhan elämä toki sitä, että tilanteet muuttuvat - toisille enemmän, toisille vähemmän; minulle nähtävästi enemmän :)

Olen tätä asiaa kuitenkin pohtinut jo jonkin aikaa, ja mieleen on hiipinyt sellaisia perimmäisiä kysymyksiä, joiden avulla ihminen voi joskus löytää omat intohimonsa; ne asiat, jotka tuovat elämään aitoa tyytyväisyyden ja jopa onnellisuuden tunnetta…eikä vain lauantaisin! Ne asiat, jotka jo lapsuudessa nousivat luonnollisesti ajatuksiksi ja teoiksi, kun ei vielä ollut elämän ja maailman “ohjelmoima”. Tästä enemmän pian!

Nyt kuitenkin ulos aurinkoon….onhan LAUANTAI!