Aivoituksia: outo kohtaus ja pään magneettikuvaus

Itsenäisyyspäivänä olin salilla treenaamassa, kun sain oudon ‘kohtauksen’. Treeni oli jo loppuvaiheessa, kun takaraivoon sattui ohimennen; minulla on tietynlainen päänsärky seuranani niskan nivelrikon vuoksi lähes joka päivä hetkittäin, mutta tämä kipu oli eri paikassa ja muistankin ajatelleeni, miten ihmeellistä että tuollainen äkillinen päänsärky itsestään ilmoittelee näin. No, hetki meni ohi ja jatkoin vielä käsipainoilla, kunnes tajusin, etten muistanut mitä olin ollut tekemässä. Tuijotin peiliin ja yritin saada mieleeni niitä liikesarjoja, joita yleensä teen tuossa paikassa, mutta en vain muistanut yhtään. Tässä kohtaa tuli muutenkin outo ja jotenkin epätodellinen olo, ja huomasin vähän paniikinomaisia tunteita: mitä ihmettä on tapahtumassa? Päätin lopettaa treenin, ja automaattisesti nostin vasemman ranteeni esiin jotta voisin Garmin-kellostani lopettaa treenin….mutta en muistanutkaan, mistä napista minun olisi pitänyt painaa! Tuijotin kelloa hetken ja kokeilin paria nappulaa, ennen kuin osuin oikeaan. Vatsanpohjassa tuntui ikävältä, kun kävelin kohti juoksumattoja; ajattelin vielä kävellä hetken ennen kotiin lähtemistä. Matolla ollessani kuitenkin outo tunne vain lisääntyi ja oli fiilis, että en jotenkin pystynyt hallitsemaan ajatuksiani. Hankala selittää paremmin, mutta jotenkin vain oli tosi levoton olo ja ajatukset ikäänkuin vilisivät päässä - ei mitään hulluja ajatuksia sinänsä, ihan siinä salikuvioissa ne pyörivät….mutta silti. Apua, olenko tulossa hulluksi?!

Pienessä paniikissa hyppäsin pois juoksumatolta ja päätin lähteä kotiin. Siinä lyhyen kotimatkan aikana metrossa ajatukset vielä virtasivat oudolla lailla; en esimerkiksi saanut päähäni sanaa ‘vegaani’, jota jostain syystä yritin muistella; varmaankin siksi, että olin juuri lopettanut reilun kuukauden vegaaniruokavalion, hah! Piti siis kaivaa kännykkä esiin ja googlailla hieman löytääkseni tuon kadonneen sanan.

Päästyäni omalle metroasemalleni päätin käydä samalla kaupassa hakemassa lounastarpeita. Aloin jo vähän rauhoittumaan, ja menin ostoksineni itsepalvelukassalle. Siinä sitten kun aloin pankkikortillani maksamaan, ja latelin PIN-koodin laitteeseen ns. vanhasta muistista, niin eiköhän laite ilmoittanutkin että koodi oli väärä! Mitä?! Enää en edes muista mitä koodeja siinä yritin painella, mutta muistan sen, että sen kuusi kertaa yritin enkä onnistunut muistamaan oikeaa numerosarjaa, joten kassan täytyi tulla vapauttamaan laite ja minä siirryin ostokset maksamaan käteisellä toiselle kassalle. Onneksi sentään sattui olemaan lompakossa sen verran rahaa, että pystyin ostot maksamaan. No, siitä sitten kotia kohti ja seuraava haaste olikin oman alaoven ovikoodi! Ensimmäinen kerta meni väärin, toisella kertaa sentään muistin oikein; luulen tosin, että muistin ennemminkin sen käsiliikkeen eli missä järjestyksessä noita numeronappeja painellaan, kuin itse numerot. Hullua! Asunnossani yritin hengitellä rauhallisesti ja psyykata itseäni rentoutumaan, ja tämä auttoikin vähän. Aloin tekemään ruokaa, ja siinä safkan kypsymistä odotellessani nappasin läppärin syliini….vain todetakseni, ettei minulla ollut hajuakaan salasanastani, jolla pääsen kirjautumaan koneelle sisään. Tässä vaiheessa olisi varmaan pitänyt vain antaa asian olla, ja jättää läppärit sun muut rauhaan muutamaksi tunniksi, mutta aloin sitten vaihtamaan salasanaa ja MAC:in kanssa tässä menikin hyvä tovi. Puhelimeen minulla oli toki tuona aikana pääsy, ja kun siinä päätin samalla uusia Sirdalud-reseptini netissä (tuli mieleeni, että ehkä tuo ‘kohtaus’ johtui siitä, että sekä niskan että pään lihakset olivat täysin jumissa), niin helpotuksekseni totesin, että muistin ainakin pankkitunnukseni vaikeuksitta. Parin, kolmen tunnin jälkeen yhtäkkiä myös pankkikorttini PIN-koodi palasi päähäni — ja hiukan koomisesti kun myöhemmin illalla läppärin salasanan vaihtamisen jälkeen aloin jossain vaiheessa taas kirjautumaan koneelle, niin eiköhän automaattisesti tullutkin se vanha salasana näppikselle jostain aivoni perukoista.

Loppuillasta olo olikin taas ihan normaali, vaikkakin päänsärky pakotti ottamaan Buranan. Seuraavana päivänä mietin, että pitäisikö tällaisen episodin takia kuitenkin mennä lääkärille. Päätin sitten kysyä työterveys-chatin kautta, mitä mieltä siellä oltiin, ja lääkäri jonka kanssa asiasta chattasin hetken, päätti laittaa minulle lähetteen neurologille. Tulevien parin viikon aikana siis kävin neurologin juttusilla ja hänen lähetteellään pään magneettikuvauksessa (MRI ja MRA), sekä kuvauksen jälkeen neurologian erikoislääkärillä vielä juttelemassa tuloksista. Helpotuksekseni mitään epätavallista tai huolestuttavaa ei kuvissa näkynyt; vain joitain pieniä, epäspesifisiä (= ei viittaa sairauteen) jälkiä joissain kohtaa valkoista aivomassaa/verisuonia, jotka ymmärtääkseni viittaavat mahdollisesti aiempiin migreenikohtauksiin ja ovat kuulemma yleisiä. Minulla on ollut nuorempana muutama aurallinen migreenikohtaus, ensimmäinen taisi olla ala-asteella — mutta aikuisiällä todella harvoin. Neurologin kanssa spekuloimme, voisiko elokuussa aloittamani estrogeenigeelin käyttäminen vaikuttaa asiaan -siis jos minulla nyt alkaa olla migreeniperäisiä outoja kohtauksia- mutta tämä asia jäi epäselväksi ja on käsittääkseni epätodennäköistä. Pinnallisesti ihon kautta otettu estrogeeni kuitenkin on yleensä harmittomampi ts. sen ei pitäisi vaikuttaa migreeniä edistävästi.

Summa summarum? Tälle oudolle kohtaukselleni ei löytynyt mitään aivoperäistä syytä, pieni epäilys jäi siitä, että migreeni voi olla palaamassa näin iän myötä. Migreenin ei aina tarvitse olla aurallistakaan, ja on olemassa ns. kivuton migreeni, joka yksilöstä riippuen oireilee eri tavoin. Itseäni tietysti säikäytti tuo hetkellinen ‘muistinmenetys’, mutta lääkärin mukaan se ei ole vakavaa. On kuulemma olemassa sellainenkin muistinmenetyskohtaus kuin Global Transient Amnesia (GTA), jonka kohdalle sattuessa sitten todellakin menettää osan ajasta kokonaan. Esimerkkinä neurologi kertoi, että jos minulle olisi tullut sellainen kohtaus, niin olisi voinut käydä niin, että muisti katkeaisi salilla treenin aikana ja seuraavaksi ‘heräisin’ vasta kotoa tietämättä miten pääsin salilta kotiin. Tuokin kohtaus on kuitenkin yleensä vaaraton. Sain reseptin lääkkeelle, joka toimii migreeninestolääkkeenä, mutta en ole ainakaan vielä lääkettä hakenut. Seurailen tilannetta.

Eräs tuttavani myös kommentoi, että ehkä tällainen voisi olla myös paniikkikohtaus - hän itse saa joskus paniikkikohtauksia, ja kertomansa mukaan tämä kuulosti jossain määrin samanlaiselta tilanteelta. No, mene ja tiedä; itselleni ehkä suurin helpotus on kuitenkin se, ettei aivoissa oikeasti näkynyt mitään sellaista, joka voisi viitata vaikkapa alkavaan muistisairauteen. Minulla ei toki sukurasitetta ole geenien kautta, mutta sattumoisin juuri tuon ‘kohtauksen’ aikoihin olin nähnyt pari dokumenttia aika nuoristakin ihmisistä, joilla oli diagnosoitu aikainen dementia tai Alzheimer, ja nuo sairaudethan ovat todella pelottavia. Onneksi nyt kuitenkin kaikki näyttää olevan ok, joten eipä muuta kuin terveen papereilla -ja kuvilla- tästä eteenpäin ja treeni jatkukoon myös :)