Mitä kummaa, minäkö vegaani no more?

Ahhahhahahah!! Tämä on taas tätä, meikäläisen elämätä. Ei mennyt tuo vegaanina elo siis (myöskään) ihan putkeen, vaikka niin sata lasissa ja intoa puhkuen siihen lähdin. Apua, noloa! Ei auta, vaikka ideologia ajatuksen takana on yhä tärkeä, ja olisin mieluusti jatkanut tuolta ruokavaliota. Minulle kävi kuitenkin tuon reilun kuukauden loppuvaiheessa -tai jo vähän aikaisemminkin- niin, että sekä vatsa että hieman pääkin alkoivat oireilla. Vatsa niin, että vessassa sai juosta alvariinsa. Siis sanonko suoraan? Ihan suomalaisittain ujostelematta? Minusta tuli läpipasko. Kyllä, siinä se on, hah! Periaatteessahan se on mitä mainion asia, kun vatsa toimii. Ei ehdi turvotella, ei - ja olo on mukavan kevyt. Mutta sitten se käy kyllä kieltämättä melkoisen rankaksi, ja viikkojen edetessä ei todennäköisesti keho ehdi paljoakaan ravinto- tai hivenaineita ruoasta imeä, kun syömiset ovat jo ehtineet pikavauhtia pönttöön. Mielenkiintoinen kokemus, sanonpa vaan.

Toinen asia joka alkoi vähän vaivata ja ehkä hiukan pelottaakin, oli jonkinlainen muutos mielialassa. Tuntui ihan siltä, kuin masennus olisi alkanut hiipiä takavasemmalta lähemmäs. En tiedä voisiko olla mahdollista, että jotain tärkeitä vitamiineja, rasvoja tai aminohappoja jäi niin vajaaksi että se alkoi vaikuttaa fiiliksiin? En ainakaan koe, että itse ruokavalio olisi minua ns. masentanut valikoimallaan tai mauillaan, kuten esimerkiksi kävi silloin, kun kokeilin Ketogeenista ruokavaliota, ja ajatuskin syömisestä alkoi ahdistaa. Söin kyllä tämän vegaanikuukauden ajan B12-vitamiinia, ja yritin kakoen nieleskellä aamuisin myös merileväpohjaista Omega-öljyä (koska Tohtori Tolosen E-EPA:ssa on liivatetta, kääk). Siltikin olo oli jotenkin down, vaikken muuten mitään väsymystä kokenut, eikä salitreeni tai juoksu mielestäni ehtineet kärsiä tuon kuukauden aikana.

Päädyin sitten lopulta siihen, että palautin kananmunat ja kalan ja kanan ruokavaliooni. Syön joinain päivinä näitä eläinkunnan tuotteita, jos sellainen ateria eteen tulee - mutta olen myös jatkanut vegaani- tai kasvisvaihtoehtojen valkkaamista joinain päivinä. Tofuun ja seitaniin ihastuin vegaanikuukauden aikana, ja meillä on työkavereiden kanssa pari lounaspaikkaa, joista saa aivan tosi herkullisia vegaani- ja kasvislounaita. Ehkäpä voisin yrittää tähän suhtautua niin, että “every little helps”, eli että ne ajoittaisetkin ns. hyvät valinnnat ovat parempi kuin ei minkäänlaista rotia tässä asiassa. Ja huom! En todellakaan ketään ruokavalion perusteella arvostelisi tai tuomitsisi, tarkoitan tässä nyt ainoastaan tätä omaa pähkäilyäni asian tiimoilta. Kun ehdin jo innostua siitä ajatuksesta, että teen edes jollain tasolla jotain hyvää maapallon tulevaisuuden hyväksi valitsemalla kasvikunnan tuotteita, niin vähän omalletunnolle otti huomata, että ehei, eipäs tämä näin helposti menekään. Ehkä tässä on myös mukana ripaus laiskuutta; voisin kenties saada selville “oikeat makrot” myös pelkällä kasvikunnan ravinnolla elämisestä; siis että tietäisin tasan tarkkaan mikä aminohappoketju missäkin ruoassa on yhdistettynä toiseen — joka sitten takaisi optimaalisen proteiinin saannin vaikkapa salitreeniä silmällä pitäen. Pakko myöntää kuitenkin, että en kyllä pysty niin pitkälle hifistelemään juuri oikeanlaisen ravinnonsaannin takaamisen vuoksi. En ainakaan tässä elämänvaiheessa ja näillä resursseilla. Kiitos ja anteeks, tää jatkaa kasvispainoitteisella sekaruokavaliolla, miinus maitotuotteet. No, yleensä ainakin. Bon appetit!