Takki tyhjänä syyskuuhun

Elokuu toi mukanaan kolme työhaastattelua; kahteen paikkaan tuli pakit, kolmannella kerralla jouduin itse kieltäytymään tarjotusta mahdollisuudesta. Isoin pettymys oli se toinen haastattelu, josta kerroinkin aikaisemmassa postauksessani; haastattelu meni mielestäni tosi hyvin, ja ehdin jo innostua (mahdollisesta) ensimmäisestä vakituisesta työpaikasta vuosiin! Sain kuulla kuitenkin, että vaikka valinta oli ollut "tosi lähellä" (olin toinen kahdesta jäljellä olleesta kandidaatista) niin jäin langalle soittelemaan. Minulla on tällaisissa tilanteissa tapana pyytää palautetta, jotta tietäisin, miten voisin jatkossa parantaa mahdollisuuksiani;  minulle kerrottiin, että minun ei tulisi muuttaa mitään - haastattelu oli mennyt kuulemma loistavasti ja sain ns. täydet pisteet....nyt vain kävi niin, että toinen henkilö oli nähtävästi tiimin mielestä sopivampi. Hah, minähän sanoin etten ehkä olisi tarpeeksi cool tuohon firmaan :) Kenties se on jo tämä ikäkin, joka saattaa joskus vaikuttaa jos kyseessä on nuorempi tiimi. 

Laitoin sitten hetimmiten avoimen hakemuksen eräälle matkanjärjestäjälle - kyllä, ajattelin että tämän suuren pettymyksen jälkeen minun pitäisi varmasti vain nyt alkaa hakea työpaikkaa ulkomailta. Koska olen ollut lyhyen aikaa matkaoppaana muutama vuosi sitten ja tykkäsin työstä tosi paljon, niin miksen kokeilisi sitä mahdollisuutta nyt uudelleen! Sainkin kutsun haastatteluun heti - ja sekin meni loistavasti. Itse asiassa minulle olisi tarjoutunut tilaisuus lähteä ulkomaille melkoisen lyhyellä varoitusajalla.....mutta pettymyksekseni sain tietää, että nykyään oppaita ei enää palkata vakituisella työsopimuksella - sopparit tehdään nyt niin, että työpaikka voidaan taata aina yhdeksi kaudeksi kerrallaan. Tällä nimenomaisella matkanjärjestäjällä on lisäksi kesäisin töissä vain pari kokeneempaa opasta parissa kohteessa, joten heti ensi keväänä kauden jälkeen olisin löytänyt itseni jostain päin eteläistä Eurooppaa ilman työtä ja kotia. Metsään meni siis tämäkin; minullahan ei ole Suomessa mitään paikkaa, jonne voisin palata jos antaisin nykyisen vuokra-asuntoni pois. Ei myöskään mitään paikkaa, jonne voisin varastoida pienen omaisuuteni, jos lähtisin väliaikaisesti muualle - sitten jos ja kun joskus Suomesta siis lähden, niin joutunen heittämään/lahjoittamaan ylimääräiset tavarat & vaatteet yksinkertaisesti kierrätykseen tai kaatopaikalle. 

Nämä haastattelut veivät kyllä naisesta mehut! Vaikka joka ikisestä haastattelusta olinkin innoissani ja tiedän, miten mahtavaa on ylipäätään päästä haastateltavien joukkoon, se on kuitenkin yllättävän rankkaa olla lyhyen ajan sisällä skarppina "haastattelumoodissa" monta kertaa perätysten! Ja kun tähän lisätään tuo iso pettymys työpaikasta josta jo ehdin innostua, niin täytyy sanoa että olen tässä nyt noin viikon verran yrittänyt periaatteessa taistella itseni kanssa jo vain päästäkseni sängystä ylös aamulla. Tulos = olen päässyt sängystä ylös lähempänä keskipäivää :) Voitto kai se on sekin, vai mitä? Täytyy muistuttaa itseään siitä, että olen tässä tilanteessa aivan omasta syystäni, ja että tästä noustaan taas jossain vaiheessa. The only way is up, baby!