Sumussa

Sumuisessa säässä on jotain maagista, erityisesti jos sattuu asumaan veden äärellä.

Eilen ei tosiaan melkein nokkaansa pitemmälle nähnyt täällä saarimaisemissa; aurinko tuntui paistavan jostain kaukaisuudesta ja merelle katsoessa tuli aivan epätodellinen fiilis. Kun kävelin poikki rantaa kohti menevän nurmikentän, minua vastaan tullut nainen huudahtikin: eikö olekin mahtavan näköistä? Ihan kuin maailma olisi kadonnut jonnekin rannan jälkeen!

Itsekin olen elänyt melkoisessa sumussa viime viikot. Edellisessä postauksessani ehdin jo hehkuttaa, miten NYT olin saanut tarpeekseni tästä matalalennosta ja hikiliikunnan puutteesta; että NYT oli taas korkea aika palata salille ja juoksun pariin. Eh…ja kas, tuosta postauksesta taitaa olla jo siitäkin kohta kuukausi aikaa. En tosiaankaan tiedä, miten olen antanut itseni valua tähän pisteeseen. Sinnikkäästi jaksan tehdä kävelylenkkejä ympäri tätä kotisaartani, joskus vain lyhyitäkin….mutta alavire jatkuu, mojo on hukassa. Kai se vain täytyy antaa tämänkin ajanjakson kulua loppuun, ja toivoa, että joku päivä tästä vielä virkoan ja palaan siihen liikunnallisempaan elämääni.