Onko päiväkirjoista apua?
Jokseenkin käsittämätöntä, että kirjoitukseni aiheesta The Five Minute Journal oli tämän vuoden tammikuussa; mihin vuosi 2019 on oikein mennyt? Toisaalta huojentavaa, koska muistan fiilikseni tammikuussa vieläkin selkeästi: olin työpaikassa, joka oli paljastunut ahdistavaksi, isoksi pettymykseksi. Työaikoja ei ollut käytännössä olemassakaan, ja palkkaa maksettiin vain normaalin 37,5 työviikon ajalta. Onnekseni pääsin tuosta työstä pois - mutta ahdistukseni tuolloin, ja epätietoisuus siitä miten kaikki päättyisi, ajoivat minut mm. ostamaan tuon päiväkirjan….kiitollisuuspäiväkirjaksi kai sitä voisi kutsua. Tarkoituksena oli siis kirjata ylös kahdesti päivässä kiitollisuuden aiheita, jotka toivottavasti auttaisivat tasaamaan sitä ahdistuksen määrää, kun huomaisi, että elämässä on myös asioita jotka ovat hyvin. En ole pitänyt lupaustani kirjoittaa päiväkirjan vaikutuksista kerran kuukaudessa, mutta ehkä saan tuon anteeksi tämän päivityksen myötä. Eli oliko viiden minsan päivyristä mitään hyötyä?
Päädyin itse asiassa tekemään tuohon päiväkirjaan merkintöjä kolme kuukautta putkeen! Yllätin itseni, sillä olin etukäteen vähän arvellut, että keskellä talvea kukonlaulun aikaan pimeään aamuun herätessä en välttämättä välittäisi tuon taivaallista vielä illalla tekemistäni päätöksistä (story of my life; jonkin sortin aamumasennus, ha). Jotain kuitenkin tapahtui niinä aamun hetkinä, kun puoliunessa istuin sänkyni laidalla, osittain vielä lämpimän peiton alla, ja otin kynän käteeni. Herääminen oli rehellisesti sanottuna todella ankeaa, varsinkin vielä siinä vaiheessa, kun en tiennyt olisiko minulla ulospääsyä hankalasta työtilanteestani. Avasin kuitenkin päiväkirjan, ja täytin aamun kysymyksiin vastaukset kuuliaisesti 90 päivän ajan….ja nuo aamuhetket jotenkin kummallisesti alkoivat tuoda minulle lohtua. Ehkä yksi lohdullisimmista asioista, joista olen oppinut elämäni aikana olemaan kiitollinen, on se tosiasia, että mikään tilanne ei ole yleensä lopullinen. Ensimmäisten viikkojen aikana taisin kirjoittaa tuon kiitollisuuden aiheen muutamaan kertaankin; joskus tuli muutenkin kiitettyä samoista asioista; toisinaan eri sanoin. Aamun kysymyksethän olivat:
I am grateful for…… (kolme asiaa)
What would make today great? (kolme asiaa)
Daily affirmations. I am…… (täydennä lause)
Saattaa kuulostaa hassulta, mutta jotenkin vain nuo asiat aamu toisensa jälkeen kirjoitettuina antoivat ainakin jonkun verran voimaa kohdata tuleva päivä, ja uskon, että tuon kolmen kuukauden aikana sain ikäänkuin tukea noista muistiinpanoista. Ehkä vähän sama asia, kuin jos ottaisi aamuunsa hetken meditointia varten; se, että on rauhassa itsensä ja ajatustensa kanssa sen sijaan, että suinpäin sängystä ryntää aamun toimiin….ehkä se oikeasti auttaa? Kiitollisuuden aiheita ilmaantuu yllättävän paljon, kun niitä alkaa miettiä; ne ovat ainakin itselläni hyvinkin arkisia ja pieniäkin, mutta kummasti se ajatusmaailma siitä piristyy vaikeassakin tilanteessa (ainakin jollain tasolla), kun muistuttelee itseään sellaisistakin asioista kuin: katto pään päällä, sänky ja vuodevaatteet, lämmitys asunnossa, toimivat vesihanat. Mitä muuta? Hyvin nukuttu yö, aamuinen auringonpaiste, lyhyt työmatka, omat vahvuudet, lähestyvä kevät (kun tein noita harjoituksia), toimiva kroppa, hyvä kirja…..listahan on oikeasti loputon, jos vain alkaa ajattelemaan. Illalla sänkyyn mentyäni otin kirjan ja kynän jälleen hyppysiini, ja sanailin vastaukset päivän päätteeksi esitettyihin kysymyksiin:
3 Amazing things that happened today……
How could I have made today even better?
Parin ensimmäisen viikon jälkeen tosin päädyin siihen, etten vastannut tuohon viimeiseen kysymykseen mitään. Syynä se, että jotenkin tuo mielestäni kääntyi vähän negatiiviseen suuntaan, eli tuli sellainen filis, että olisi ‘pitänyt’ tehdä jotain paremmin. Ja siis totta kai aina on parantamisen varaa, sitä en sano — mutta koin, etten jaksanut listailla ns. parannusehdotuksia, vaan halusin keskittyä vain ja ainoastaan kiitollisuuteen ja yrittää tälla tavalla pysyä jotenkin työkykyisenä ja saada persukseni sängystä ylös.
Toimiiko se?
Pakko myöntää; kyllä kiitollisuuden aiheiden listaaminen joka päivä toi apua vaikeassa tilanteessa. Ehkä tällaisesta pitäisi ottaa jatkuva tapa; itselläni muistiinpanot jäivät unholaan kun ikävä työtilanne päättyi.
Jossain vaiheessa alkukevättähän tuo ikävä työtilanne sitten alkoi selkiintyä, ja uudet tuulet puhalsivat elämääni. Viiden minuutin päiväkirja on yhä yöpöydälläni, mutta en ole sitä säännöllisesti enää täyttänyt. Pari hajamerkintää tein joskus toukokuussa, ja heinäkuulta näyttää olevan yksi sivu täytettynä…..mutta kaipa tuon tavan voisi yrittää jälleen herätellä eloon tässä vaiheessa, kun päivät ovat taas muuttuneet harmaiksi ja talvi on tuloillaan! Olen muutenkin tehnyt sen havainnon, että tykkään kirjailla kaikenlaista tietoa ylös; tässä blogissakin tuo Workouts-osio oli jossain vaiheessa päivittäisessä käytössä - nyt se on ollut tauolla, kun ennen ja jälkeen kohdunpoiston olen ‘vain’ tehnyt kävelylenkkejä. Tuokin asia taas lähtee käyntiin viimeistään marraskuun alussa; olen jo kuntosalilla tällä viikolla käynytkin ja testaillut miten kroppa reagoi; ei ainakaan vielä ole tullut ongelmia vastaan. Seuraava päiväkirjakin on jo hommattu: tällä kertaa se liittyykin juuri liikuntaan. Kyseessä on treenipäiväkirja;
Tämä päiväkirja on 12 viikon kalenteri, jossa on luonnollisesti tilaa omille merkinnöille; tavoitteille, haasteille, onnistumisille ja niin pois päin. Ajattelin aloittaa tämän marraskuun alussa ja (lupaan, lupaan!) sitoutua tuon 12 viikon ajan liikkumaan ja siitä myös muistiinpanoja tekemään koko tuon kolmen kuukauden ajan. Postailen kehityksestä ja muusta aiheeseen liittyvästä silloin tällöin, en toki viikottain, mutta jospa nyt sitten ainakin joka neljän viikon jaksoissa. Nyt kun ei ole enää mitään menkkoihin tai vaikeaan työpaikkaan liittyviä ongelmia, niin ei myöskään ole mitään tekosyitä olla sitoutumatta tällaiseen hankkeeseen! Palataan (päiväkirja) asiaan!
