Armollinen arki, painajaismainen pimeys

Aina marraskuussa mieleeni palaa vanha Miljoonasateen biisi Marraskuu, ja tuosta laulusta meille kaikille varmaankin tuttu kertosäe kilisevästä kaipuun kaljakorista. Byääh - marraskuu nyt vaan on niin kauhea, vai mitä? On siirrytty talviaikaan, ja edessä on pari kuukautta ennen kuin päivä alkaa taas pitenemään. Tänä vuonna lisäksi kuulemma teimme aikamoisen ennätyksen, mitä tulee auringonpaisteen puuttumiseen: sanoivat uutisissa perjantaina, että viimeksi vuonna 2000 on ollut yhtä paljon pilvisiä päiviä! Meillä oli ennen tätä kuluvaa viikonloppua marraskuun aikana 4,9 tuntia auringonpaistetta! Eipä siis ihme, että ainakin allekirjoittaneella on ollut puhti pois ja mieluiten ei ulos paljoa nokkaansa pistäisi.

Olenpahan kuitenkin pistänyt nokkani ulos, ja sinnilläkin ulkoillut työpäivän päälle vaikka pimeää onkin ollut. Totuttelua on vaatinut, myönnetään: ehdin olla työttömänä viitisen kuukautta kesän alusta saakka, ja kun päivät olet vapaalla, on tietysti mahdollisuus hoitaa lenkkeilyt valoisaan aikaan vuodenajasta riippumatta. Nyt kun herätys on taas kukonlaulun aikaan (= pimeää) ja töistä lähtee yleensä myös auringonlaskun aikaan (= pimeää), niin onhan siinä kroppa ja pää olleet hiukan pyörryksissä. Arki on kuitenkin armollinen asia: itselleni työpaikan löytyminen ja se, että olen taas osa jotain yhteisöä ja arki vaatii aikataulun, tuntuu kuitenkin ihan lottovoitolta….marraskuu tai ei, pimeää tai ei. Voisi jopa sanoa, että vaikka iltahämärissä saattaa tuntua hiukan vastenmieliseltä vetää juoksukamppeet niskaan ja lähteä ulos lenkille, niin menneellä viikolla koin jopa jonkinlaista uutuudenviehätysmäistä innostusta, kun eräänä iltana juostessani näin pimeän meren takana horisontissa kirkkaan oranssin ohuen siivun; aurinko siellä vielä ehti näkyä hetken ennen katoamistaan.

Uusi työ vaatii vielä totuttelua ja oppimista, mutta positiivinen ensivaikutelma on jatkunut ja siitä olen tosi onnellinen. En voi myöskään valittaa työmatkan pituudesta, sillä metrolla huristelen ainoastaan pari pysäkinväliä, ja työmatka kaikkinensa ovelta ovelle kestää alle 20 minuuttia. Kunhan tässä rutiineihin pääsen kiinni piakkoin, niin voin jatkossa myös työskennellä muutaman päivän viikossa kotona - se jos mikä on mielestäni ihan huippua! Arvostan yli kaiken työnantajaa, joka luottaa työntekijöiden työmoraaliin ja -motivaatioon. Hyvä työpaikka ja työnantaja on niin tärkeä asia elämässä! Viimeisten seitsemän vuoden aikana olen nähnyt aika paljon erilaisia työympäristöjä ja tapoja johtaa tiimejä; tästä voisin ehkä kirjoitella joskus enemmänkin.

Summa summarum: vaikka siis pimeintä aikaa tässä eletäänkin, niin itselleni tämä uusi arki kaikkine haasteineenkin on tuonut elämään kaivattua lisäpotkua. Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen tuntuu siltä, että voi vähän hengähtää ja suunnitella taas tulevaisuuttakin. Lähitulevaisuudessa haluaisin perehtyä Mindfulnessiin….ja ensi vuodelle pitäisi alkaa suunnittelemaan Kalifornian reissua. Miehen kanssa on aloitettu pari kuukautta sitten ns. naimalupaprosessi - sen pitäisi edetä ensi vuoden puolella, joten näihin aiheisiin palaan pian.

Reipasta marraskuuta & toivotaan lisää aurinkoa!