Instagram-tilini on julkinen, koska en postaile siellä (mielestäni) mitään kovin privaattia eikä profiilini ole esillä omalla nimelläni. Facebook-tilini taas on suljettu eli näkyy vain FB-ystävilleni, jotka kaikki tunnen jollain tasolla henkilökohtaisesti. Olen toisinaan ihmetellyt, miten jotkut ihmiset uskaltavat pitää FB-profiilinsa julkisena erityisesti, jos on tapana postailla henkilökohtaisiakin juttuja ja kuvia paljon ja säännöllisesti. Moni on ollut Facebookissa vuosikausia eli materiaalia on kertynyt kasapäin, ja jos joku epärehellinen yksilö päättäisi alkaa vartavasten tutkimaan yksittäisen ihmisen FB-sivua, sieltä onnistuu varmasti keräämään jos minkälaista tietoa. No, kukin tyylillään, näin kai se on.

Jäin ajattelemaan tätä asiaa tänä aamuna, kun näin televisiosta osan Tastula & Flinkkilän eilistä keskusteluohjelmaa, jonka aiheena oli nettihuijaukset, erityisesti rakkauteen ja rahastukseen liittyvät. Tuli mieleeni, että en ole itse tainnut koskaan saada Facebookin kautta ystäväpyyntöjä tai viestejä näiltä ns. Majureilta ja Kersanteilta, joihin ihmiset (lähinnä kai naiset) haksahtavat ja rakastuvat luullen, että ao. henkilö on todellinen. Useimmitenhan kyseessä on joku “nigerialainen huijaus”, jonka tarkoitus on saada rahaa lypsettyä hyväuskoisilta ihmisiltä. Instagramissa, kun nyt julkisen profiilin siellä omaan, saan tasaisin väliajoin uusia seuraajia, joista huomaan heti, että kyseessä on todennäköisesti huijari. Kuvio menee niin, että minulle ilmaantuu uusi seuraaja tyyppiä “anthony245”, ja kun tsekkaan tuon henkilön profiilin, se on usein privaattimoodilla, tai jos ei ole, niin kuvissa komeilee yleensä joku Yhdysvaltain armeijan univormuun pukeutunut mies. Hänellä on ehkä viisi seuraajaa, kun taas hän itse seuraa satoja profiileja. Usein, jos tyypin profiili on julkinen ja näet hänen postauksensa, niissä on muutama kuva hänestä itsestään ja tekstinä jotain yleistä kliseelausetta liittyen rakkauteen, rehellisyyteen tai hyväsydämisyyteen. Ja kas kummaa, päivä tai pari sen jälkeen, kun tämä henkilö on alkanut profiiliani seuraamaan, saan viestipyynnön jossa sitten yritetään aloittaa kommunikaatiota. “Hey beautiful, how are you?”…. “ Good day, nice to meet you here”. Olen aina poistanut viestit vastaamatta, joskus huvikseni blokannutkin näitä “seuraajia”, mikä tietysti on vähän hassua kun kerran olen profiilini julkisena päättänyt pitää. Mikä sitten saa ihmisen aloittamaan viestittelyn netissä täysin tuntemattoman henkilön kanssa, rakastumaan tähän, ja varsin pian sitten jo avaamaan rahallisen kirstunsakin näissä tilanteissa? Ja miten itse eroan -jos eroan- tästä ihmisryhmästä, kun olen mennyt rakastumaan kirjesystävyyden kautta alkaneeseen suhteeseen ulkomaalaisen miehen kanssa, joka on peräti vankilassa, eli kaiken järjen mukaan kai jo lähtökohtaisestikin aika epäilyttävä tyyppi?

Tastula & Flinkkilä-ohjelmassa oli vieraana nainen, joka oli tullut huijatuksi Henry-nimisen (=valenimi) miehen toimesta, voit lukea koko tarinan täältä. En nähnyt ohjelmaa alusta saakka, mutta ymmärtääkseni tämä romanssi alkoi nettiviestitelyllä ja eteni hyvin nopeasti rakkaudentunnustuksiin ja yhteisen elämän suunnitteluun….ja sitten mukaan tulikin jos jonkinlaista komplikaatiota, joihin tämä Henry tarvitsi avuksi rahaa. Nainen, Elina nimeltään, ei tässä tapauksessa ehtinyt menettää “kuin” pari tuhatta taalaa…mutta jotkut ihmiset ovat menettäneet satoja tuhansia euroja, ja poliisin mukaan suomalaiset ovat viime vuonna menettäneet rahaa romanssihuijauksiin viisi miljoonaa euroa. Kyllä, luit oikein….viisi miljoonaa euroa. Mitä ihmettä? Järkyttävintä omasta mielestäni oli se, että poliisin mukaan on usein tapahtunut myös niin, että ihminen on yksinkertaisesti kieltäytynyt uskomasta, kun viranomaiset ovat yrittäneet hänelle kertoa, että valitettavasti teitä tässä nyt huijataan. Ihminen on ikäänkuin luonut ympärilleen rakkausmuurin; on niin hyvä olo ja endorfiinit katossa, kun joku kehuu ja rakastaa ja viestejä tulee kymmeniä päivittäin! Mitä siitä, jos auttaakin toista ihmistä rahallisesti, sehän on vain rakastamista? Mikä huijaus, missä? Suomalaiset, erityisesti kuulemma iäkkäämpi sukupolvi, uskovat itsepäisesti, että koska itse on rehti ja luotettava ihminen, niin sitä ovat myös kaikki muut. Lopulta, kun on pakko katsoa kylmää totuutta silmiin ja huomaakin, että kyseessä on todellakin ollut joku afrikkalainen rikosjärjestö ja rahat on menetetty olemattomalle sulhaselle tai morsiolle, niin moni on tilanteesta niin häpeissään, ettei edes kehtaa ilmoittaa asiasta poliisille. Mikä yllättävintä, jotkut kuitenkin jatkavat netissä viestittelyä ja on ihmisiä, joille tämä petos on sattunut kohdalle useammin kuin kerran; itsekin muistan nähneeni jonkun amerikkalaisen dokumentin, jossa vanhempi mieshenkilö oli jo toisessa nettisuhteessaan ukrainalaiseen naiseen. Ensimmäinen typykkä oli paljastunut huijariksi, ja dokumenttia katsoessa kävi tuskallisen selväksi, että tämä morsian numero kaksi oli myös huijari….mutta mies kieltäytyi asiaa uskomasta ja jatkoi suhdetta - ja rahan lähettämistä Ukrainaan.

Entäs sitten minä itse ja tuo sulhoni vankilassa rapakon takana? Mikä saa minut uskomaan, että tämä nyt on true love ja sitä aitoa, oikeaa onnea? Näiden viiden vuoden aikana, jotka olen tämän miehen tuntenut - tai sanotaanko paremminkin luulen tuntevani - olen myös ollut aktiivisesti mukana amerikkalaisella nettifoorumilla joka liittyy sikäläläiseen vankilasysteemiin ja sen mukanaan tuomiin lieveilmiöihin. Olen omin silmin todistanut monia huijaustarinoita naisilta, jotka ovat olleet täysin samassa tilanteessa kuin minäkin; tässä ei siis ole mitään erikoista että vangeilla on kirjeystäviä ympäri maailmaa, ja että amorin nuoli “yllättäen” osuu hyvin useinkin juuri sinuun ja tuohon kirjeystävääsi. Tämä on ihan tunnetusti samanlainen huijausmetodi vankien keskuudessa, kuin tuo nettiromanssihuijaus vapaassa maailmassa. Yhdellä vangilla saattaa olla monta monituista kirjeystävää, voi olla myös että siellä kotona on vaimo tai tyttöystävä odottamassa - ja näille kirjeystäville sitten aletaan luoda romanttista sorttia olevia kirjeitä. On runoja, herttaisia avautumisia tyyliin “en ole koskaan tavannut ketään kaltaistasi”, “olet ainoa ihminen elämässäni, kaikki ovat minut hyljänneet” ja tätä rataa. Sama kuvio siis, kuin nettihuijauksissa: annetaan toiselle ihmiselle huomiota, kehutaan, ylistetään, kirjeitä ja kortteja tulee solkenaan….ja sitten hyvin pian tuleekin se hetki, kun myönnetään, että nyt on kyseessä palava rakkaus ja happily ever after. Toki sitten myös joko kautta rantain aletaan vihjailemaan, että on niin ankeaa kun täytyy syödä vankilan kauheaa ruokaa, eikä pysty ostamaan kunnon kenkiä vaan täytyy hengailla suihkutossuissa. Tai kuinka on öisin niin kylmä, kun ei ole tarpeeksi vaatetta eivätkä perheennjäsenet ole enää missään yhteyksissä. Jotkut pyytävät ihan suoraan rahaa muutaman kirjeen jälkeen. Voihan se olla toki totta, että perhe on hyljännyt, juu — mutta voi olla myös niin, että se perhe on siellä henkisenä tukena vielä taustalla ja sitten on se toinen ‘perhe’, eli ne kirjeystävät, jotka lähettävät kukin taholtaan rahaa tälle vangille, ja kas, perheen ei näin ollen tarvitsekaan taloudellisesta tukeaan antaa (usein he ovat jo sen päätöksen tehneetkin huomattuaan, että tyyppi päätyy vankilaan kerta toisensa jälkeen ja/tai käyttää rahaa esim. huumeisiin tms.)

Mutta takaisin minuun: en ole ainakaan tietoisesti rakentanut tämän oman romanssini ympärille mitään “rakkausmuuria”. En usko sokeasti mihinkään tai keneenkään, ja vaikka luulenkin jollain tasolla tuntevani tämän Kalifornia-mieheni -ja toki olen hänet tavannut ilmi elävänä ja tiedän, että hänen henkilöllisyytensä on oikea- niin kuitenkaan en voi tietää, miten tämä juttu jatkuu tai mahdollisesti päättyy. Onko tässä mielestäni se mahdollisuus, että hän on huijannut minua viisi vuotta? Hmm….. En usko, että hän on huijari. Jos hän on huijannut minua, luulen, että hän on myös huijannut itseään, mikäli tällainen ajatus käy järkeen. Uskon, että hän vilpittömästi on välittänyt minusta, ja välittää tälläkin hetkellä - mutta olen aina yrittänyt pitää mielessä sen mahdollisuuden, että kun ihminen pääsee vuosien vankilatuomion jälkeen vapauteen, niin kaikki muuttuu. Olosuhteiden muuttuessa niin radikaalisti voi mielestäni ihminen myös huomata ajatusmaailmansa muuttuvan. Uskon siihen, että kun olet vankilassa ja luot läheiset välit johonkin ihmiseen, joka sitten on siinä elämässäsi mukana jopa vuosia, niin uskot siihen ystävyyteen ja rakkauteenkin joissain tapauksissa aivan vilpittömästi (siis ellet ole jo lähtökohtaisesti huijari). Sitten, kun oletkin taas vapaa, ja alat rakentamaan elämääsi uudelleen, palaat todennäköisesti tuttujen ihmisten, ystävien ja perheenjäsenten pariin….tuo vankila-ajan kirjeystävä maapallon toisella puolen, mahdollisesti ihminen jota koit rakastavasi, on yhä siellä maapallon toisella puolella. Miten todennäköistä on, että suhde selviää? Onhan tässä toki sekin mahdollisuus, että huijaus onkin siinä, että ihminen vankilassa ollessaan tarvitsee ja janoaa sen toisen ihmisen läsnäoloa, tukea -olipa se sitten rahallista tai tunnepuolen tukea- ja vapautuessaan ei enää tarvitsekaan, ja osittain tahtomattaankin etääntyy ja sitten tavallaan dumppaa tuon ihmisen, joka oli niiiiin tärkeä vankila-aikana.

Mutta onko tämä huijaus, jos minä toisena osapuolena olen koko ajan ollut tästä mahdollisuudesta tietoinen, ja siitä huolimatta olen ottanut tämän riskin? Ja kääk: jos näin on, niin olenko sittenkin alitajuisesti rakentanut tämän suhteen ympärille rakkausmuurin, ja kaikki muut ihmiset näkevät asian aivan toisin kuin minä? Tässä kun olen “sulhaseni” äidin kanssa meilaillut viime viikkoina, ja miehen isä on alkanut kyselemään, tulenko Kaliforniaan nyt heti maaliskuussa, kun mies vapautuu helmikuun lopussa - niin täytyyhän se myöntää, että joiltain osin olen onnistunut tuudittautumaan siihen uskoon, että kyllä tämä todellista on. Kuitenkin pakko myöntää myös se fakta, että stressitasot ovat juuri nyt huipussaan, kun osa minusta kuitenkin miettii, miten asiat lähtevät kehittymään, kun mies vapautuu helmikuun viimeisenä päivänä. Jos huonosti käy, niin onneksi minua ei ole taloudellisesti tässä höynäytetty ja olen yhtä köyhä kuin viisi vuotta sitten mieheen tutustuessanikin - ja onneksi minulla on takataskussa myös Plan B, jonka turvin sitten otan elämässäni aivan uudet askeleet kesän tultua, mikäli tämä Plan A amerikkalaiseni kanssa menee mönkään.

Huijaukset ovat kuitenkin täällä valitettavasti jäädäkseen, ja surullisinta kai näissä jutuissa on se, että toinen osapuoli lankeaa uhriksi varmastikin pelkkää hyväuskoisuuttaan sekä siksi, että on yksinäinen ja kaipaa toisen ihmisen huomiota ja rakkautta. Tuossa Tastula & Flinkkilä-ohjelmassa vieraana ollut poliisi sanoi kuitenkin mielestäni hyvin kommentoidessaan, että heti pitäisi hälytyskellojen soida, jos rakkauteen yhdistyy raha. Eli viestitellä voi vapaasti ja kukaan ei kiellä rakastumastakaan, mutta raha ja rakkaus kannattaa pitää erillään. Siinä on varmasti hyvä muistisääntö jokaiselle, joka netissä (tai kirjeystävänä, ha!) kontakteja luo. Eli kuten poliisipäällikkö jo aikoinaan Hill Street Blues’sissa sanoi: let’s be careful out there (and here)!