Muutama viikko sitten epätoivoinen suomalainen vaimo kirjoitti Ilta-Sanomissa siitä, miten hänen perheensä elämä häiriintyy valtavasti aviomiehen työn tunkeutumisesta vapaa-ajan puolelle. Luin jutun tietysti isolla mielenkiinnolla, koska kuten itse olen -tosin ilman suurempia yksityiskohtia- kirjoittanut omassa blogissani, päädyin itse vahingossa viime vuonna vastaanottamaan työpaikan, jossa parin kuukauden töissä olon jälkeen yllättäen paljastui, että työnantaja odotti minun olevan tavoitettavissa ja valmiina töihin 24/7. Tämä siis arkisin, viikonloppuisin, tai riippumatta siitä, oliko mahdollisesti juhlapyhä. Tätä jatkuvaa varallaoloa ja vapaa-ajalla tehtyjä työtä ei korvattu rahallisesti; jos päädyit tekemään töitä illalla, yöllä (puhelimeen tuli vastata myös keskellä yötä) tai viikonloppuna, nuo tunnit sai takaisin vapaana yhden suhde yhteen (epävirallinen käytäntö, jota ei palkkausvaiheessa mainittu, kuten ei myöskään työsopimuksessa jossa viikottainen työaika oli kirjattu 37,5 tunniksi). Vuosiloma oli siis käytännössä ainoa breikki, jolloin voit huoletta laittaa puhelimen kiinni ja jättää läppärin töihin. Minulle henkilökohtaisesti oli suuri yllätys ja shokki, että tämän päivän Suomessa iso, tunnettu ja globaalisti arvostettu kotimainen yritys todellakin toimii näin.

Omalla kohdallani en voinut harkitakaan sitä, että suostuisin tekemään ilmaista työtä ja luopumaan vapaa-ajastani. Lukiessani tuon Ilta-Sanomien kirjoituksen lukijakommentteja päättelin, että onneksi useimmat suomalaiset myös tuntevat työaikalait ja pitävät huolen siitä, että oma terveys ja oikeus 100% vapaa-aikaan ovat etusijalla. Valitettavasti on myös ihmisiä, jotka ovat ehkä vielä uransa alkuvaiheessa asioista tietämättömiä, tai muuten vain uskovat siihen, että täytyy vain yrittää olla “hyvä työntekijä” ja sallia työnantajalta mitä vain. Uskotaan, että jos näytät olevasi lojaali ja suostuvainen tällaisiin, jopa Suomen Työaikalakia ja alan Työehtosopimuksia rikkoviin epävirallisiin järjestelyihin, sinut ehkä tulevaisuudessa tästä jotenkin palkitaan ja/tai olet johdon silmissä juurikin tuo ‘hyvä työntekijä’. Moni ei uskalla ottaa kissaa pöydälle ja vaatia työnantajaansa noudattamaan sääntöjä. Ja voihan se toki olla pelottava ajatus; mitä jos joudun ns. mustalle listalle? Mitä jos saan potkut? Mitä jos muu tiimi katsoo pahasti, mitä jos esimies alkaa kohdella huonosti, mitä jos työpaikan ilmapiiri vaihtuu ikäväksi…mitä jos?

Itse olen vuosien (ööh, korjaan: vuosikymmenien) varrella onnekseni onnistunut kasvamaan aika itsevarmaksi ja peräänantamattomaksi tyypiksi tällaisissa asioissa, ja siihen vaikuttaa osaksi varmasti myös äitini perintönä minuun iskostettu vankka usko siihen, että ei saa vain antaa asioiden olla, jos tietää että jokin asia on väärin. Menneiden kuukausien aikana keskustelin työtilanteestamme esimieheni kanssa; onneksi esimieheni oli mukava ihminen, joten kyllähän hänkin jossain mielensä perukoissa sen varmasti ymmärsi, että nykyinen käytäntö työpaikalla nyt vain ei ole oikein. Pystyimme asiasta juttelemaan rauhallisesti ja positiivisessa hengessä, miettien eri vaihtoehtoja minulle ja myöskin tulevaisuudessa koko tiimille…..mutta valitettavasti siinä kuitenkin kävi niin, että tilannetta ei pystytty korjaamaan siinä vaiheessa, kun asiaa vatvottiin. Minä en halunnut pilata terveyttäni; unettomuus oli alkanut nostaa päätään taas, eikä psyykeni pystynyt käsittelemään sitä tilannetta, jossa minulla ei oikeasti ollut ollenkaan vapaa-aikaa. Toki oli iltoja ja viikonloppujakin, jolloin mitään ei välttämättä tapahtunut; puhelin ei soinut eikä tarvinnut tehdä töitä. Mutta se fakta, että puhelin voi soida ja minun täytyi olla siihen jatkuvasti valmiina, kellotaulun ympäri….ja ilman päivystys- ja ylityökorvauksia? Ei. Ehdottomasti ei. Vähintäänkin tällaisen työn ollessa kyseessä pitäisi olla joko järjestetty kaksi- tai kolmivuorotyö, taikka sitten rotaationa päivystys, joka takaisi jokaiselle vuorollaan mahdollisuuden myös oikeaan vapaa-aikaan ja palautumiseen.

Tällä omalla pilvelläni on kuitenkin hopeareunus; työnantajan kanssa yhteisellä sopimuksella lyhensimme määräaikaisuuttani muutamalla kuukaudella - tämä ratkaisu oli siis lopputulos sille, etten suostunut jatkuvaan ilmaiseen varallaoloon ja ylityöhön, kun taas työnantaja ei joustanut omista käytännöistään. Sittemmin, kun olin itse jo lähdössä yrityksestä pois, tiimini muutkin jäsenet alkoivat kyseenalaistaa tilannetta, ja käsittääkseni asiaan yritetään nyt viimeinkin löytää ratkaisu lain puitteissa, jeee! Toivon todella, että tilanne siellä ratkeaa oikeaan suuntaan ja nuo ihanat naiset saavat myös heille kuuluvan vapaa-ajan, sekä korvauksen ylitöistä ja varallaolosta!

Itse onnistuin kuin ihmeen kautta löytämään uuden työpaikan, jossa aloitin heti putkeen tuon edellisen työn loputtua. Olen tästä edelleenkin järjettömän kiitollinen, ja vielä vähän hämillänikin: miten tässä loppujen lopuksi kävikin näin hyvin kaikkien noiden synkkien kuukausien jälkeen? Tunnen itseni äärettömän onnekkaaksi - uusi työ vaikuttaa tosi mukavalta, uudet kollegat ovat hyviä tyyppejä ja myös työajat normaalit! Se tunne, kun voit jättää läppärin töihin työpäivän päätteeksi ja jopa viikonlopuksi! Se tunne, kun perjantaina töistä lähtiessäsi voit oikeasti odottaa vapaata viikonloppua! Ei mitään pelkoa, että pääsiäinen menisi pilalla työkeikan hypätessä luurin kautta kotiin….kuten kävi esim. jouluna edellisessä työssä. Aah!

Pitäkää ihmiset huoli siitä, ettei työnantaja käytä teitä hyväksi! En olisi ikinä uskonut, että suomalaisena Suomessa ja suomalaisen yrityksen palveluksessa ollessani joutuisin koskaan tällaisista asioista ahdistumaan…mutta jos näin voi käydä tunnetussa yrityksessä, niin voisin kuvitella, ettei tämä ole aivan tavatonta pienemmissä firmoissakaan. Toivon, että näin ei ole - mutta jos on, muistakaa, että Työsuojeluviranomainen on olemassa apua varten!

Rauhallista ja toivon mukaan töistä vapaata pääsiäisen jatkoa :)