Blogisfääri täyttyy postauksista, joissa hehkutetaan joulutunnelmaa. Kysellään, mitä kuuluu kunkin perinteisiin, ja jaetaan kuvia joulukokkauksista ja -kattauksista, lämpimistä perheidylleistä. Jotkut ovat reissussa tai lähdössä joulun lomamatkalle, toiset kokoontuvat lähimpien kanssa kotioloihin. Jingle bells, jingle bells, jingle all the way!

Itse odotin tätä juuri alkanutta joulubreikkiäni kuin kuuta nousevaa. Tämä on ensimmäinen viikon pätkä, jonka vietän virallisesti ‘lomalla’ sitten vuoden 2018 lokakuun. Näin voi käydä, kun hyppää suoraan yhdestä määräaikaisesta työpaikasta toiseen, eikä tajua -tai uskalla, kun on niin täpinöissään uudesta työpaikasta- neuvotella edes jonkinlaista kesälomaa itselleen. Mitään joulusuunnitelmia ei minulla tavalliseen tapaan ole; kotosalla itsekseni lepäilyä. Vähän suklaata, paljon unta, maltillisesti liikuntaa (ennen kuin pääsen neurologin juttusille pään magneettikuvauksen tuloksista - aika varattu joulukuun loppuun).

No, vaikka vapaalla nyt olenkin niin joulumieli katosi kuin pieru Saharaan perjantaina työasioiden johdosta. Ajatukset pyörivätkin nyt siis samaa ympyrää työasioiden parissa, ja mietin jo, että olisi varmaan parasta mennä huomenna töihin jottei tilanne kumuloituisi yhä vain kauheammaksi, kun palaan viikon jälkeen töihin! Siltikään en aio sitä tehdä, ellei työpaikalta sitten tule pyyntö jättää loma kesken. Olen niin poikki, ja perinpohjin väsynyt näihin toistuviin negatiivisiin työtilanteisiin. Eilen illalla oli “pakko” istua kynttilänvalossa makuuhuoneen lattialle, ja kokeilla josko meditaatio auttaisi aivoja katkaisemaan mahanpohjassa ikävää vääntelyä aiheuttavat työajatukset. Yksi meditaatio tähän tuskin vielä vaikutti, mutta otetaan nyt sitten tämän lomaviikon teemaksi joka iltainen meditaatio.

Musta joulu oli lapsena kauhistus, nykyään ei minua lumen puute haittaa ollenkaan! Musta joulumieli on ajoittain ollut vuosien mittaan seurana; yksin vietetyt joulut ovat sinänsä tuttua kauraa, ettei niistä varsinaisesti tule mustaa mieltä; ehkä hetkittäisiä haikeita fiiliksiä paremminkin. Tämä on kuitenkin nyt toinen vuosi peräkkäin, kun työasiat pilaavat joulun. Viime vuonna jouduin päivystämään ilmaiseksi joulunpyhät, tänä vuonna odotettu joululoma näyttää kääntyvän työtilanteesta murehtimiseen sekin. Ymmärrän toki, että omista ajatuksistaan voi yrittää ottaa kopin ja kääntää ne eri suuntaan, joten siihen tässä nyt aion kuitenkin sinnikkäästi panostaa: “kaikki järjestyy, kaikki järjestyy” !

Uskotko siihen, että maailmankaikkeus antaa sinulle saman oppiläksyn kerta toisensa jälkeen, jos et tajua muuttaa elämääsi jonkun asian suhteen? Jo muutaman vuoden ajan minulla on ollut tämä tunne näiden työasioiden kanssa - olen siitä aikaisemminkin varmasti maininnut. Nyt todellakin tuntuu siltä, että rahkeet alkavat olla lopussa, ja fiksuinta olisi tehdä täydellinen muutos työelämässä. Siinäpä pähkinä purtavaksi vuodelle 2020! Luovuttaa ei saa koskaan.

Oikein Hyvää Joulua sinulle!