Vaikkei se aina varmaan siltä vaikutakaan, niin pidän itseäni loppujen lopuksi aika positiivisena ihmisenä. Elämässä on ollut kaikenlaista traumaa ja epäonnea, mutta niistä on aina toivuttu ja päästy yli - ja minulla on tapana synkimpinä aikoina muistuttaa itseäni siitä, että jollain toisella on ihan varmasti vielä pahempi tilanne elämässään. Se ei tarkoita sitä, ettenkö sallisi itseni olla murheellinen jos siltä tuntuu, mutta yritän parhaani mukaan kuitenkin lopulta nostaa leuan pystyyn, ja keskittyä sitten niihin asioihin, jotka ovat hyvin.

Viimeinen puolitoista kuukautta on ollut vaikeaa aikaa työtilanteesta johtuen; uskon kyllä, että tähän löytyy joku ratkaisu tai suunnitelma viikon sisällä, kun istun asiaa pohtimaan esimieheni kanssa. Samanaikaisesti on sitten myös käynyt niin, että todennäköisesti minulla on vaihdevuodet nyt todenteolla lähestymässä; kierto on edelleen säännöllinen, mutta jo kolmatta kertaa puolen vuoden sisällä on meneillään menkat, jotka eivät näytä loppuvan vaikka ovat kestäneet jo yli 10 päivää! Kuten voi kuvitella, olo ei fyysisesti ole mitenkään hyvä - ja tämä sitten on vaikuttanut siihen, ettei ole ollut halua edes liikuntaa harrastaa, joka sitten tietysti ketjureaktiona aiheuttaa sen, että olo ei ainakaan parane, argh. Vaikeinta on kuitenkin se, että kun hormonit ovat todennäköisesti nyt ihan sekaisin, niin mielialat ovat myöskin aivan kaaoksessa. Olen kärsinyt PMDD-oireista toistakymmentä vuotta, joten kokemusta kyllä on tästä tunteiden vuoristoradasta….mutta olin salaa toivonut, että vaihdevuosien myötä ehkä tuo tilanne helpottaisi. Turha toivo näköjään: olen nyt kaksi viikkoa ollut niin järkyttävässä masennuksen ja aggressiivisten mielialojen myrskyssä, että itsekin olen tätä säikähtänyt. Ensimmäistä kertaa tuntuu nyt oikeasti siltä, etten taida pärjätä tämän muutoksen kanssa itsekseni, ja kuun lopussa onkin nyt varattuna lääkärille aikoja. Kirjoitan tästä vaihdevuosi- ja PMDD-aiheesta noiden lääkärin vastaanottojen jälkeen lisää.

Tähän ensi hätään nyt kuitenkin olen yrittänyt keksiä jotain kotikonsteja, joilla toivottavasti pystyisin hieman tuota aivokoppaani käsittelemään ja mielialoja ohjaamaan positiivisempaan suuntaan. Voihan se toki olla, että tällainen ei paljoa vaikuta jos serotoniinitasot ovat hormoniheittelyiden vuoksi aivan sekaisin…mutta toisaalta, jos asiaan itse kovasti uskoo, ja kokee saavansa siitä jonkin sortin apua, niin mikä ettei!

Jokin aika sitten sattui silmääni Oona Toivolan blogissa kuva, josta bongasin kirjan nimeltä “Five Minute Journal”. Mielenkiintoni heräsi heti, sillä minulla on aikaisemminkin ollut käytössä ns. kiitollisuuskirja - se liittyi Rhonda Byrnesin The Secret- ja The Power-kirjoihin ja oli nimeltään, luonnollisesti, “The Secret Gratitude Book”. Tuossa kirjassa oli siis tyhjiä sivuja, joilta löytyi joku positiivinen lausahdus vähän motivoimassa, ja sinun tehtävänäsi oli sitten päivittäin kirjoitella tyhjille sivuille asioita, joista olet kiitollinen. Jossain vaiheessa teimme erään ystäväni kanssa sopimuksen, että kirjoitimme 30 päivän ajan joka päivä muistaakseni ainakin viisi asiaa, joista olimme kiitollisia. Tällainen tapahan perustuu siihen, että ajatellaan ihmisen mielialan kohoavan, kun oppii olemaan pienistäkin asioista kiitollinen sen sijaan, että murehtisi niitä asioita, jotka ovat huonosti tai puuttuvat elämästä. Joidenkin mielestä tällainen positiivisuushömppä on aivan turhaa; pakko myöntää että itsekään en ole aina sitä jaksanut noudattaa, ja tuo 30 päivän kiitollisuushaaste ystäväni kanssakin meni meistä molemmista jotenkin pieleen. Luulenkin, että kun tällaisia juttuja alkaa tekemään, niin parhaiten ne ehkä onnistuvat jos ne tekee itsekseen. Toiselta ihmiseltä ottaa kenties vaikutteita, ja koko jutusta tulee vähän niinkuin testi sen sijaan, että paneutuisi siihen kunnolla ja uskoisi muutokseen (riippuu tietysti yksilöstä).

Tämä Five Minute Journal on siinä mielessä erilainen, että joka päivälle on tehty valmiiksi pohja sille, mitä sinun tulee kirjoittaa. Jo ennen kuin aloitat tämän “projektin”, niin juhlallisesti kirjan alussa allekirjoitat ns. sitoumuksen sille, että todella nyt aiot tämän tehdä joka aamu ja ilta. Ehkä vähän hassua, mutta toisaalta minusta myös kannustavaa! Olen itse tämän juuri aloittanut, ja aion itsepäisesti nyt pitää tästä tavasta kiinni niin kauan kuin kirjaa riittää….ja raportoin blogissani kuukauden välein, onko mitään vaikutusta mielialoihin ollut. Minulle tulee ehdottomasti vaikeinta olemaan aamun kirjaamiset; jostain syystä olen koko ikäni kaiken muun mielialojen heittojen lisäksi kärsinyt jostain kumman “aamumasennuksesta” - aamuisin minulla on aina herätessäni toivoton olo, ja kestää tovin ennen kuin mieli kirkastuu. Mutta, ehkäpä tämän uuden rituaalin myötä saan tulevaisuudessa päiväni paremmin käyntiin?

Kirjassa on päivän aloituksen ja lopetuksen lisäksi myös ajoittain viikkohaasteita; saat pienen tehtävän, jolla on myös tarkoitus tuoda sinun -ja ehkä jonkun toisenkin- elämään jotain positiivista. Tällainen voi vaikka olla se, että jonain päivänä esimerkiksi lenkillä ollessasi voisit hymyillä ystävällisesti vastaantulijoille. Voin ainakin itse allekirjoittaa sen, miten hyvä fiilis siitä voi tulla, kun joku tuntematon vastaantulija hymyilee lenkkipolulla kohdatessa…jenkeissä asuessa sitä tapahtui jatkuvasti, mutta olen huomannut saman ilmiön ajoittain myös täällä kotisaarellani, vaikka pääkaupunkiseudulla ollaankin! Itse harrastankin sitä jo silloin tällöin; täytynee ottaa ihan tavaksi! Mitä sitten, jos muut saarelaiset alkavatkin tuntea minut hymyilevänä höppänänä, hahaha!

Voi kuulostaa koomiselta, mutta minulla on vahva usko siihen, että tällaisilla asioilla voi olla vaikutus arkeeni, mikäli vain jaksan kärsivällisesti pitää näistä rutiineista kiinni. Pakko myöntää, että viimeisten vuosien aikana olen jollain tasolla luovuttanut; onhan se toki inhimillistäkin, että vastoinkäymiset lannistavat ajoittain. En kuitenkaan voi koskaan unohtaa sitä, miten kauan aikaa sitten eräs ystäväni antoi minulle kirjan Ajattele Elämäsi Hyväksi (Annastina Vrethammar)….ja miten heittäydyin tuon kirjan myötä koko sydämelläni ajattelemaan ja uskomaan elämääni tietyt, hyvin spesifiset, muutokset….jotka toteutuivat kirjaimellisesti! Sain mm. työpaikan Englannista, kuten olin halunnutkin, ja sitä kautta elin ulkomailla monta vuotta. Muistan, miten tosissani uskoin itseeni ja ajatuksen voimaan….ja voilá, ajatuksistani tuli totta. Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, olen ehkä skeptisempi elämän suhteen…mutten silti voi ohittaa ja unohtaa sitä, minkä kerran pystyin niin sanotusti luomaan. Pakko tässä jotain on olla, vai mitä? Kaikkihan maailmassa kuitenkin aina alkaa ajatuksesta, ideasta…joten jos oppii edes ison osan päivästään ajattelemaan positiivisesti, niin eihän se voi huonokaan asia olla - vähintäänkin itsellä on parempi olo ja ehkä elämä tuntuu helpommalta!

En tiedä onko tätä kirjaa saatavilla suomen kielisenä, mutta jos tällainen aihe kiinnostaa ja haluat tilata tämän englannin kielisen version, niin itse tilasin sen mindy.fi-nimiseltä sivustolta. Itse aloitin tämän kirjoittelun nyt viikonloppuna, ja luonnollisestikin juuri nyt on ihan ok fiilis ja tuntuu että kyllä tämä elämä tästä kirkastuu….saa nähdä sitten, miten nuo arki-aamun heräämiset ennen kuutta ja päiväkirjamerkinnät silmät ristissä alkavat sujua; tämä tuleekin varmasti olemaan se isoin haaste itselleni, mutta voisi ajatella, että kun sen saa joka aamuiseksi rutiiniksi, niin ehkäpä juuri se onkin se mitä olen kaivannut aamuihini ja sitä myötä päiviini! You never know…until you try it!