Olen ehdottomasti kesäihminen, henkeen ja vereen. Tulisin aivan hyvin toimeen ilman vaihtuvia vuodenaikoja. Kun aikoinaan asuin Floridassa viisi vuotta, muistan joskus harvoin kaivanneeni sitä tunnetta, kun ulos astuessa voi vetää keuhkot täyteen raitista ilmaa - eteläisessä Floridassa kun melkein ympäri vuoden ulos astuessa lämmön ja kosteusprosentin yhtälö aiheutti sen, että fiilis oli sama kuin saunaan olisi kävellyt. Kontrasti ilmastoidun asunnon ja kosteanlämpimän ulkoilman välillä oli niin iso, että silmä- tai aurinkolasit huurtuivat ulos mennessä, ja autoon piti juosta pikaisesti etteivät juuri suoristetut hiukset muuttuisi hetkessä muodottomaksi sutturaksi. Siltikin, nuo hetkelliset raikkaan ilman kaipaukset olivat vain juuri sitä: hetkittäisiä tunteita, jotka katosivat aina. Loputon kesä oli juuri sitä, mistä olin unelmoinut - ja unelmoin yhä nytkin, kun Suomessa on taas syksy ja raitista ilmaa yli omien tarpeiden!

Syksy on toisaalta Suomessa ollut minulle aina se vuodenaika, jolloin jotenkin maagisesti tuntee olevansa uuden alun kynnyksellä; raikas, viileämpi ilma ja puiden moniväriset lehdet, kesän loppuminen….se saa aikaan jonkinlaisen energiasysäyksen, aivan kuin mikä tahansa olisi mahdollista. Ehkä tämä juontuu kouluajoista ja siitä, kun jännityksellä ja joskus innokkaastikin aloittelimme uutta lukuvuotta? Muistan ne viikot juuri ennen kouluun paluuta, kun toisaalta oli ankeaa kulkea kohti kesäloman loppua, mutta toisaalta myös jännittävää päästä ostamaan uusia kouluvaatteita ja -reppua, ja nähdä luokkatovereita loman jälkeen.

Viime vuosina olen ollut määräaikaisissa työsuhteissa ja perinteiset pitkät kesälomat ovat jääneet pitämättä; tänä vuonna olen ollut vapaalla kesäkuun alkupäivistä asti työttömyyden vuoksi. Ehkäpä tämän ylenpalttisen vapauden vuoksi olenkin nyt, syksyn koittaessa, ollut jotenkin ihan hukassa. Kun ei ole ollut mitään kiintopistettä syksyä ajatellen, niin tänä syksynä en ole oikein kokenut mitään uusien alkujen mahdollisuutta, tai sitä tavanomaista energiasysäystäkään. Päinvastoin; tuntuu, että olen kuluneiden viikkojen aikana jopa menettänyt sen vähän energian, jota olin kesän helteiden aikana ylläpitänyt. Ja kun syksy ei tavanomaisten uusien mahdollisuuksien fiiliksistä huolimatta ole koskaan ollut lempivuodenaikojani, tänä vuonna tuntuu, että olen jo ollut vajoamassa ihan oikeasti masennukseen.

Olen kuitenkin ahkerasti hakenut työpaikkoja; joka päivä lähestulkoon pakkomielteisesti olen monta kertaa surffaillut netissä avoimia paikkoja hakien. Ilokseni voin kertoa, että kyllä sieltä vain aina onkin löytynyt paikkoja, joita hakea - ihan omalta alaltani ja ns. hyvistä yrityksistä. Olen myös kiitettävästi saanut kutsuja haastatteluihin, josta täytyy olla kiitollinen ottaen huomioon hakijoiden ison määrän täällä pääkaupunkiseudulla (sekä myös sen, että en ole enää niitä nuorimpia työnhakijoita). Juuri nyt näyttääkin siltä, että olen saamassa työpaikan - ja samalla syksyyn tuli kertaheitolla uutta energiaa….ja jälleen kerran mahdollisuus uuteen alkuun!

Nyt siis vielä hetken verran vietän vapaaherrattaren eloa kulkien syksyisessä luonnossa nauttien raikkaasta ilmasta. Ihan pian kuitenkin hyppään takaisin uraputkeeni, todella kiitollisena tästä uudesta mahdollisuudestani, ja odotan innolla mitä elämä tuo tullessaan. Loppusyksystä taitaa kuitenkin tulla aika hieno tänä vuonna!